Kauteen valmistautuminen on sujunut hyvin, Trogen on kasvattanut kuntoa fysiikkavalmentaja Juha Koivuportaan kanssa, kilpaillut eSport kilpailuissa voitokkaasti ja ajanut RX2-luokan autollaan testiä niin Tahkolla, Saksassa kuin Ranskassakin. Viimeistelyleiri ennen Barcelonan avausviikonloppua pidettiin kilpailuviikolla Loheacissa Ranskassa, radalla missä ajetaan kauden toiseksi viimeinen osakilpailu.
– Hiottiin laitteet kisakuntoon, jonkin verran oli säätämistä koska auto on vähän erilainen ajaa kuin edelliskauden peli. Saatiin säädöt hyvin kohdalleen ja kierrosajat olivat tasaisia, eli tosi hyvä fiilis jäi, Trogen kertoo.
Toukokuussa 17-vuotta täyttävällä Trogenilla on selkeä tavoite, ajaa voitosta jokaisessa kilpailussa.
– Tavoite on menestyä. Ajatuksena on, että vauhti olisi läpi kauden tasaista ja kärjen tuntumassa. Ja totta kai lähden ajamaan aina voitosta, tehdään työtä sen eteen että se olisi mahdollista jokaisessa kisassa, ja sitä kautta saadaan kauden päätteeksi toivottu lopputulos, Trogen lataa.
Kausi alkaa Barcelonan osakilpailulla ja päättyy marraskuussa Etelä-Afrikkaan. Osakilpailut ovat kaksipäiväisiä, lauantaina ajetaan kaksi alkuerää ja sunnuntaina kaksi. Viikonloppu huipentuu kahteen semifinaalilähtöön ja finaaliin.
Teksti: Toni Lönnroos