– Viimeisen kisan suhteen en koe ottavani paineita. Voittopakko on ihan muilla miehillä. Meidän lisäksemme kolmella muulla autokunnalla on saumat mestaruuteen. Toki pistejohdossa lähtiessä meillä on eniten hävittävää ja muilla voitettavaa, summailee Pajari.

Laitilan osakilpailun jälkeen sarjajohtoon siirtyneen Pajari-Haapala-kaksikon taustajoukoissa, kuten varmasti muidenkin tiimien joukoissa, on pistekaavioita laskettu moneen kertaan jo siitäkin syystä, että Laitilan tulokset muuttuivat viikkoa osakilpailun jälkeen. Sarjakakkosena oleva GGTurbo Ford Junior Rally Teamissa tiimikaverina ajava Lauri Joona on 15 pisteen päässä, mestaruuskamppailussa Joonan voittaessa on Pajarin oltava toinen. Taasen, jos pistetilanteessa kolmantena oleva kokenut Joonas Lindroos voittaa, on Pajarin oltava kolmas. Neljäntenä pisteissä olevan Henri Hokkalan voittaessa on Pajarin oltava neljäs ja jos voittaja tulee näiden nimien ulkopuolelta, riittää Pajarille viides sija. Kahdeksannella sijalla varmistuu debyyttikaudelta jo vähintään SM-pronssi.

Pajarilla on ollut kauden viimeisten kilpailujen välissä monenmoista puuhaa.

– Viime viikolla oli Porvoon Premier Parkissa Fordin lehdistöpäivä, jossa toimittajilla oli mahdollisuus koeajaa Fordin eri malleja. Minä sain toimia kilpurilla kyydittäjänä ja olihan paikalla myös MM-sarjaa kiertävä Teemu Suninen Jarmo Lehtisen kanssa, sekä Jari Ketomaa, joten kyllä ralliaiheisia keskusteluitakin saatiin aikaiseksi. Varsin mukava PR-homma, kun samalla pääsi ajamaankin.

– Menneenä viikonloppuna taasen olin Heinolassa F-Rallisarjan osakilpailussa huollossa, kun velipoika ja isä olivat vuorostaan kilpailemassa. Pari vuotta tässä on pitkälti menty minun urani ehdoilla, joten on mukava, että muutkin saavat välillä kilpailla.

– Maanantai ja tiistai menivät Flying Finn Academyn ajoleirillä Multialla, noin 50 kilometriä kertyi ajokilometrejä ja tiistai-iltana kävin vielä hieman lisävalojen kanssa ajamista muistelemassa perjantai-illan erikoiskokeita varten. Pimeällä ajetaan vuosittain kilpailuissa sen verran vähän, että siinä ei kannata turhaa tasoitusta antaa.

Tämän viikon SM-osakilpailun perjantain kaksi erikoiskoetta ovat yhteismitaltaan noin 25 kilometriä, jolloin lauantaina ajettaville seitsemälle erikoiskokeelle jää mittaa noin 77 kilometriä. Kilpailu starttaa Salon kaupungintalolta perjantaina kello 18:30 ja maaliin saavutaan Turun Metsämäen raviradan yleisö-ek:lla lauantaina noin kello 17:30 alkaen.

Teksti: Sami Pajarin tiedotus, Jani Seppälä.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste