Talvisen kaunista seikkailua kilpailusta ei ole muodostumassa. Suomessakin monien talvirallien kohtaloksi on koitunut poikkeuksellinen talvi ja samaan tapaan myös Ruotsin Värmlannissa on kärsitty lähes totaalisesta lumipulasta.

– Huoltoparkkia lähinnä oleva erikoiskoe, Torsby Sprint, on soralla. Norjan puolella olevat kaksi erikoiskoetta, Hof-Finnskog ja Finnskogen, ja lähimpänä Norjan rajaa sijaitseva Nyckelvattnet ovat ihan talvisen hyvässä kunnossa. Sunnuntain kaksi kertaa ajettava ja Power Stagena toimiva Likenäs on sitten kaikkea siltä väliltä, kertoo Pajari keskiviikkoisen nuotituksen jälkeen.

Kilpailunjärjestäjän lisämääräyksellä ensimmäinen erikoiskoe Karlstadin raviradalla on peruttu ja se ajetaan shakedownina, jonka jokainen kilpailija on velvoitettu suorittamaan ainakin kertaalleen.

Ruotsin MM-rallissa Pajarilla on käytössään M-Sportin Ford Fiesta R2T vuosimallia 2019.

– Käyttöömme tulevasta autosta meillä ei ole metriäkään kokemusta, vastaavalla ajoin toki Suomen MM-rallissa viime kesänä.

Aikataulu- ja reittimuutokset tuovat ralliin samalla oman mausteensa myös kilpailullisesti.

– Tarkkailuun ei varmasti kenelläkään ole täällä varaa vaan vauhdin olisi löydyttävä heti alusta alkaen, kun erikoiskoekilometrejä tulee niin vähän, myös virheet kostautuvat heti, kun ei ole kilometrejä, jolla ajaisi aikatappiota kiinni.

Myös renkaiden kestävyys tulee olemaan tärkeässä asemassa kunnon jääpeitteen puuttuessa.

– Lumi ja jää olosuhteina varmaankin olisivat meille pohjoismaisille kuskeille sopineet, mutta nyt, kun paikoin mennään piikkipyörillä selkeästi soralla, niin siitä ei varmasti kovin monella ole kokemusta eikä tuntumaa ja se voi muuttaa ennakkoasetelmia.

– Lähdemme luokkamme viidentenä autona matkaan numerolla 46, luokan ensimmäisenä starttaava Ruotsin Tom Kristensson (numerolla 42) ajoi sarjassa viime vuonna hopealle, joten on siellä edellä aikavertailuja varten ainakin kovin mahdollinen mittari.

Tulokset ja aikataulu

Teksti: Sami Pajarin tiedotus.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste