– Eka kierroksen aika ihmetytti. Pari mutkaa meni pitkäksi ja vähän parannettavaa jäi, jutteli sekunnin Halliaa nokittanut Sami.
Suoritus on erinomainen, kun muistaa, mikä on autojen tekniikkaero. Hallian alla kehrää Mitsubishi Lancer Evo 6.5, kun Sami totuttelee kilpailuihin yli kymmenen vuotta vanhalla ajokilla. Toisella kierroksella Celica laukkasi kahden sekunnin aikaparannuksen, mutta se ei aivan riittänyt. Hallia puristi vielä hieman paremmin ja vei ykkössijan. Junnujen voitto toki tuli tilille selvästi.
– Toisella kierroksella ajo sujui tosi hyvin. Lujaahan Hallia tuli, ei siinä ole mitään selittelemistä. Autoja ei tosin voi vertailla toisiinsa. Tavoittelen aina junnujen voittoa, mutta aikani yleiseen luokkaan verrattuna oli yli odotusten. Osallistuminen AKK:n leirille edellispäivänä antoi hyvän pohjan lähteä tähän kisaan, kertoi tyytyväinen alue 8:n mestaruuden voittaja.
Teksti: lappalainen@moottorimaailma.com