– Tietenkin on mukava ja upea asia, että tulee valituksi kyseiselle tittelille. Siinä kohtaa tietää, että jotain on tehty oikein ja joissain asioissa onnistuttukin, Vuorisalo kertaa tunnelmiaan valinnastaan.
Kaudella 2017 Vuorisalo ajoi Ralli SM-sarjassa neljä osakilpailua seitsemästä mahdollisesta. Kausi alkoi Ford Fiesta R2:n puikoissa loistavasti voitolla Riihimäkirallissa, jota seurasi keskeytys teknisen vian johdosta Kouvolan SM O.K. Auto-rallissa. Uudenkaupungin alueella ajettu SM Oili Jalonen Ralli päättyi nelostilaan teknisten ongelmien jälkeen. Viimeiseen kilpailuun Lempäälään Vuorisalo lähti uudella autolla, Opel Adam R2:lla, joka on lähestulkoon vastaava auto, jolla hän ajoi Saksan Opel Cupia. Kisa päättyikin lähes sensaatiomaiseen voittoon ja lopulta SM-pronssiin.

“Tietää, että jotain on tehty oikein”, kuvailee Vuorisalo valintaansa. Kuva: Timo Kutila
Tulevan kauden suunnitelmista mies on vielä vaitonainen, mutta kahden viikon päästä 16.-17. helmikuuta ajettavan Mikkelin SM Vaakuna-Rallin lähtöviivalla hänet tullaan näkemään. Ajokkina on viime kauden viimeisestä osakilpailusta tuttu Sami Grönthalin omistama Opel Adam R2.
– Hyvillä fiiliksillä lähdetään tyrkkäämään. Pitkään ja hartaasti on odotettu, että pääsee taas kulho päässä ajamaan. SM3-luokassa on aina luvassa törkeän kovat skabat!
Teksti: Patrick Rupponen / Samuli Vuorisalon tiedotus
Vuorisalo uudella menopelillä Tampereelle: ”Enemmän kilpa-auton tuntua!”
Tekniikkamurheet Vuorisalon riesana Ukissa – ”Ei ollut tarvittavaa voimaa”