On aika palata taas ralliautojen pariin ja Seat Leon TDi:n osalta on alkanut päivitystyöt sitten Neste Oil Ralli viikonlopun. Toukokuun lopusta Neste Ralliin saakka on Jaakko Tapper Motorsportin kalustoa ollut lähes jokaisena viikonloppuna erilaisissa kilpailu- tai muissa tapahtumissa ja nyt oli hyvä hetki ottaa happea.

Ennen Neste Oil Rallia Seat Leon TDi:llä ajetut testi- ja kilpailukilometrit toivat kosolti tietoa autosta ja tältä pohjalta Neste Oil Ralliin lähdettäessä autoon oli tehty useita muutoksia. Aikaisempien kokemusten pohjalta päädyimme ratkaisuun ajaa maltillisilla 200hv/400nm tehoilla, tarkkailla aikaisemmin pettäneitä kohteita ja sitä kautta lisätä tehoa myöhemmin. Auton kriittisimmät paikat korvattiin Seat Sportin valmistamilla osilla ja näiltä osin auton aikaisemmat murheet tuntuivat olevan pois.

Neste Rallin reitti tiedettiin raskaaksi autolle ja ainoa tavoite oli ajaa reitti läpi ja saada tärkeitä kilometrejä autolle. Laajavuoren jälkeen oli jo selvää että auton suhteellisen suuri paino teki autosta kovassa ryökytyksessä levottoman. Tämän tiedostettuna perjantain reitille lähdettiin maltilla. Perjantain ajot päättyivät Jukojärvi 2:lle yhden lämpötila-anturin sulamiseen jonka seurauksena ahdin lopetti ahtamisen. Pääsimme huoltoon jossa autoon vaihdettiin uusi anturi ja auto oli taas ajettavissa. Teimme kuitenkin päätöksen olla ajamatta lauantaina sillä autossa ilmeni muita pieniä teknisiä seikkoja jotka vaativat muutoksia.

Nyt auton kehitystyö jatkuu ja ensiviikon jälkeen päästään taas baanalle 🙂 Seuraava koitos ajetaan syyskuun puolella Latviassa 1000km katurata/maantie kisassa. Pitkässä kilpailussa on tarkoitus saada autolle pitkiä vetoja jossa koitetaan paikallistaa komponentteja jotka saattavat kärsiä lämpöongelmista. 1000km kilpailussa vuorottelevat kolme kuljettajaa jotka ajavat jokainen vuorollaan n. 1-2 tuntia. Tähän kilpailuun ei ole vielä nimetty kuljettajia.

Jaakko Tapper

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste