Merkkiluokan mittelö jatkui kauden kahdesta ensimmäisestä kilpailusta tuttuun tapaan Timo Bäckin ja Tommi Järvisen kaksintaisteluna. Edellisessä Raision osakilpailussa ulosajoon keskeyttänyt Bäck piti otteensa talvikauden viimeisessä kisassa loppuun saakka ja keräsi Oulusta korkeimmat pisteet. Järvinen kiirehti toiseksi vain 7 sekuntia Bäckin perässä.
Kolmospaikalle löytyi uusi mies Jukka Kapela, joka avasi nyt pistetilinsä voittajasta runsaan minuutin jääneenä. Edellisessä kisassa kolmanneksi kiirehtinyt Alavuden Juha Peltomäki ehti nelostilalle ja Raisiossa toiseksi ajanut Sami Tuominen viidenneksi. Parivaljakko hävisi kärjelle reilut kaksi minuuttia.
”Tiukoille se taas otti”
Kauden ensimmäiseen voittoonsa erittäin tyytyväinen Timo Bäck kuvaa Oulun kilpailua osuvasti toteamuksella ”tiukoille se taas otti”.
-Sanoin tuossa rallin jälkeen, että ei vanhaa saa aina nöyryyttää. Minä yksinkertaisesti vain kyllästyin olemaan aina kakkonen, Bäck lohkaisee.
Bäck ja Järvinen kamppailivat vain muutaman sekunnin erolla koko kilpailun ajan.
-Me johdimme kilpailua tauolle saakka muutamilla sekunneilla. Mutta sitten heti tauon jälkeen Tommi löi taas kahdeksan sekunnin pohjat ja meni johtoon vajaalla sekunnilla, Bäck kertoo.
Näin kilpakumppaneiden välillä oli eroa ennen viimeistä erikoiskoetta ainoastaan 0,8 sekuntia Järvisen hyväksi.
”Tultiin kaikki mikä päästiin”
-Tulimme sitten viimeisen pätkän sen minkä pääsimme ja saimme puolestamme kahdeksan sekunnin pohjat. Auton takapäästä on nyt kaikki rikki, mutta ajattelin että meillä on pitkällä kilpailutauolla tarpeeksi aikaa korjaushommiin, Bäck sanoo.
Oulussa pehmeillä ja röykkyisillä teillä voittoon ajanut Bäck odottaa jo kesäkauden kunnollisia sorapintoja, joilla hän aikoo kääntää voittotilaston nykyisestä 2-1 tilanteesta toiseen suuntaan.
– Jostain se rutistus vain löytyi. Oulussa oli jo hyvin hiekka esillä ja silloin on mukava vetää vauhdilla kurveihin, pistetilastossa kolmanneksi noussut Bäck sanoo.
Bäck toivoo myös, että loppukisoihin saataisiin kärkitaistoon mukaan muitakin kuljettajia. Tällaisesta saatiinkin jo esimakua, sillä kolmoseksi kiirehtinyt Jukka Kapela ajoi yhdet pätkäpohjat ja yhden kakkostilan. Edellisessä kilpailussa Raisiossa puolestaan Sami Tuominen näytti, että vauhtia löytyy kun ajo osuu kohdalleen.
BMW XTREME RALLY, lopputulokset, Oulu 17.3.2007
1. Timo Bäck-Jarno Haapoja 37.17,5
2. Tommi Järvinen-Pasi Malhonen 37.24,7
3. Jukka Kapela-Hannu Aarnio 38.22,7
4. Juha Peltomäki-Markus Vartiamäki 39.45,9
5. Sami Tuominen-Arto Rämänen 39.59,7
SARJATILANNE 3/6:
1. Tommi Järvinen 67
2. Sami Tuominen 47
3. Timo Bäck 46
4. Juha Peltomäki 44
5. Juha Pirhonen 30
BMW Xtreme Rally -merkkiluokassa on päästy kilpailukauden puoliväliin. Seuraava osakilpailu ajetaan kesätauon jälkeen elokuussa, jolloin on vuorossa F-Cup Ralli Valkeakosken ja Toijalan seudulla. BMW-merkkiluokan kauden viimeiset kilpailut ovat syyskuussa Heinolassa ja Lapualla.