Muhosen murheellinen viikonloppu Etelä-Ranskan Lédenonin radalla alkoi jo aika-ajoista kun rikkoontunut kampiakselin tunnistin pudotti moottoritehoja ja vuoden 2011 kartingin SM-pronssimitalisti jäi 14.
lähtöruutuun.

Aurinkoisessa kesäsäässä ajettu ensimmäinen lähtö sujui aika-ajojen tapaan
mollivoittoisesti: Ensiksi kanssakilpalija antoi osumaa ja toiseksi omasta ajovirheestä sattunut spinnaus jätti pronssimitalista kamppailleen suomalaiskuljettajan 14. sijalle ja ilman sarjapisteitä.

Toinen startti sujui vieläkin heikommin kun toinen kanssakilpailija hutiloi jarrutuspaikan ja rysäytti suomalaiskuljettajan takasiipeen sillä seurauksella, että kummatkin kuljettajat joutuivat jättämään leikin kesken. Lisäksi kun kolmannessa startissa jälleen kerran Muhonen joutui kolaritestauksen uhriksi eli kanssakilpailija kolautti takasiiven ja renkaan keskeytyksen arvoisesti rikki niin syystäkin toisen polven moottoriurheilija oli pettynyt mies.

– Olipa todella painajaismainen ja tuskainen viikonloppu, jonka mahdollisimman nopeasti haluan unohtaa. Tekninen vika vei aika-ajoissa iskukyvyn ja sitten romurallia ajaneet kanssakilpailijat eivät noudattaneet herrasmiessääntöjä. Näiden tapahtumien myötä sain heittää jäähyväiset sarjan mitalitaistelulle, kiteytti Muhonen pettymystään.

– Kieltämättä syyskausi on mennyt penkin alle: Alkuvuonna olin palkintokorokkeilla ja nyt toisella puoliskolla olen ajanut jäännöspistestä. Tähän alamäkeen on nyt saatava muutos ja koska paineet sarjan mitaleista on menneet niin lokakuun viimeisenä viikonloppuna Paul Richardin radalla ajettavissa kolmessa viimeisessä startissa tavoitteenani ei voi olla muuta kuin kipuaminen takaisin palkintokorokkeille, Muhonen päättäväisesti kertoo.

Seuraavan kahden viikon aikana jyväskyläläinen kiertää Keski-Eurooppaa tutustuen kansainvälisiin moottoriurheilutiimeihin ja käy läpi heidän tarjoamia ohjelmia kilpailukaudelle 2014.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste