Relaa Racing Teamin tiimipäällikkö ja uudempaa Porsche ohjastanut kauhajokelainen Raimo Niemi jatkoi hyvää tuloskuntoaan ja oli kummankin kilpailulähdön viidenneksi nopein. Niemi ja Muhonen kävivät kummassakin kilpailussa tiivistä taistelua neljänneksi nopeinta Tom Nylundia vastaan, mutta eivät onnistuneet nousemaan hänen edelleen. Hellesäässä ajettujen Alastaron osakilpailujen voittoihin ajoi jälleen kerran rovaniemeläinen Jukka Honkavuori, joka huolimatta rallin kahdeksankertaisen Suomenmestari Sebastian Lindholmin pojan Emil Lindholmin erinomaisesta vastuksesta, pystyi silti ajamaan voitot ja juhlistamaan seitsemännen ja kahdeksannen kerran täysiä sarjapisteitä.
Kun neljä osakilpailua on vielä ajamatta, on sarjatilanteessa Jukka Honkavuori karannut jo mestarillisen tuntuiseen 60 pisteen etumatkalle.
Muhonen on kolmantena, vain 10 pistettä hopeasta ja Niemi kahdeksantena.
Huomioitavaa on se, että kun kaikki 12 osakilpailua on ajettu, jätetään lopullisista pisteistä kaksi huonointa tulosta pois. Näin ollen tasaisesti palkintokorokkeelle ajanella Muhosella ja sarjan top-5 loppusijoitukseen tähtäävällä Relaa Racing Team on upeasti matkalla kohti kilpailukauden tavoitteita.
– Ensimmäisen kilpailun startissa jäin edelläni lähteneen kilpailijan hidastamaksi ja niin Nylund kuin Niemi pääsivät karkaamaan, jota en enää pystynyt ajamaan kiinni. Vaikka sama kuvio toistui toisessa lähdössä niin siitä huolimatta saavutin luokkavoittojen tuomat täydet pisteet ja nousin sarjatilanteessa mitalikantaan, Muhonen kertoo ja lupailee, – Vaikka Honkavuoren mestaruus on melkein jo kiveen hakattu niin hopeasijaan on edelleen täydet mahdollisuudet. Neljä kilpailua ja 10 pistettä tarvitsisi kuroa Dennis Nylundia kiinni, onnistuu!
– Tom Nylund sekä tallitoverini Simo Muhonen mahdollisti minulle erittäin nautinnollisen viikonlopun kun kummassakin kilpailussa yritin päästä Nylundista ohitse ja pitää Muhonen takana. Vaikka Nylund oli tänään ohittamaton ja sen myötä niin minä kuin Simo jäimme hieman nuolemaan näppejämme niin siitä huolimatta kaksi viidettä sijaa ja erityisesti niiden tuomat kaksi bonuspistettä normaalien sarjapisteiden lisäksi ovat tärkeitä kun elokuun lopulla kaikki osakilpailut on ajettu. Kun Simo ajoi jälleen niin kuin osasimme odottaa eli luokkavoittoihin niin voidaan sanoa, että Relaa Racing Teamilla oli kaikin puolin tuloksellisesti tavoitteiden mukainen viikonloppu ja että tästä on erittäin hyvä jatkaa jäljellä oleviin kilpailuihin, tiimipäällikkö Niemi kiteytti kilpailuviikonloppua.
Porsche GT3 Cup Trophy Finland ratasarja jatkuu heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Seinäjoen Vauhtiajoissa ajettavilla kahdella ns.
katuosakilpailuilla.
Lopputulokset Porsche GT3 Cup Trophy Finland, Alastaro 2014, 1. lähtö:
1. Jukka Honkavuori, 12 kierrosta
2. Emil Lindholm, +0.340sek
3. Johan Westergård, +18.261sek
4. Tom Nylund, +27.689sek
5. Raimo Niemi, +30.485sek
6. Simo Muhonen, +32.995sek (lk2. 1.)
Lopputulokset Porsche GT3 Cup Trophy Finland, Alastaro 2014, 2. lähtö:
1. Jukka Honkavuori, 12 kierrosta
2. Emil Lindholm, +3.698sek
3. Kari-Pekka Laaksonen, +20.634sek
4. Tom Nylund, +27.594sek
5. Raimo Niemi, +28.865sek
6. Simo Muhonen, +32.856sek (lk2 1.)
Porsche GT3 Cup Trophy 2014 sarjatilanne 8/12 osakilpailua:
1. Jukka Honkavuori, 280, pistettä
2. Dennis Nylund, 220 pistettä
3. Simo Muhonen, 210 pistettä
4. Johan Westergård, 200 pistettä
5. Tom Nylund, 195 pistettä
—
8. Raimo Niemi, 185 pistettä