Kisapäivän aamu valkeni synkkänä, taivaalta tuli vettä kuuroissa, joista osa oli luokiteltavissa lähes rankkasateeksi. Sarjajohtajan keltaisia numeroita koko vuoden autossaan kantaneen Ketomäen mieltä askarruttivat renkaat. – Homma menee juuri niin vaikeaksi, kuin etukäteen ounastelimmekin, tällaisella kelillä on tosi helppo tehdä virheitä, joten tarkkana saa olla liukkauden kanssa, Ylistarolainen tuumi ennen kisaa.
Ketomäen ja Alasen kaksi ensimmäistä pätkää kummastuttivat autokuntaa. – Tuon tyyppiset pätkät pitäisi sopia Jukalle mainiosti. Ihmettelimme keliä ja auton kulkua, sillä puolitoista kuukautta sitten ajoimme Ruotsissa samoissa olosuhteissa ja muistikuviemme mukaan auto laukkasi siellä aivan eri tyyliin, nuotteja lukeva Alanen kertoo. Onneksi tähän ongelmaan löytyi huollossa yksinkertainen selitys ja moottoriboksin ohjelmaa muuttamalla autosta tuli jälleen kunnon kilpuri. – Salo karkasi meiltä muilta heti alkuunsa, mutta jouduimme ajamaan muita vastaan oikein tosissaan. Tauolle saavuttaessa olimme aikasähläilyjen saattelemana kolmantena 0.1 sekuntia kakkossijasta.
Yleiskilpailua johti Toni Gardemeister tehdas -Skodallaan ennen tänä vuonna kotimaisia ralleja hallinnutta Sebastian Lindholmia.
Taukotilanne 4 EK: n jälkeen
1.( 1) Toni Gardemeister A6 26.43;6
2.( 2) Sebastian Lindholm A6 0.04;4
3.( 3) Jouni Ampuja A6 0.18;7
4.( 6) Jari-Matti Latvala A6 0.22;8
5.( 5) Jarmo Mikkonen A6 0.38;5
6.( 4) Juuso Pykälistö A6 0.45;7
7.( 9) Juha Salo N3 1.26;9
8.( 23) Kosti Katajamäki N3 1.55;0
9.( 8) Jukka Ketomäki N3 1.55;1
10.( 11) Toni Klemets N3 2.08;2
Tauolta lähdettiin kisan kovavauhtisimmalle erikoiskokeelle, jolla Ketomäen autokunta päätti pistää homman järjestykseen. – Kumma juttu, mutta vettä alkoi satamaan heti, kun lähdimme huollosta, pätkä tuli liukkaudestaan huolimatta hyvin ja saimme vetäistyä muutaman sekunnin turvamarginaalin lähimpiin uhkaajiimme. Kaksi viimeistä erikoiskoetta olivat toiseen kertaan ajettavat ek:t 3 ja 4. – Seurasimme tilannetta tarkkaan puhelimitse ja kuulimme tiimipäälliköltämme Pekka Koskelta, että takanamme väijynyt Kosti Katajamäki oli käväissyt ulkona EK kuutosella.
Ennen viimeistä pätkää kakkossija näytti olevan turvallisesti Ketomäen hallinnassa, joten kaksikko päätti jättää kaikki hulluttelut myöhempiin kisoihin. Tämä olikin viisas päätös, sillä moisen mutavellin ja liukkauden keskellä ei usein joudu ajamaankaan. Liukkaus yllätti kaikki ja useat WRC autoilla ajaneet kärkikuskitkin pyörähtelivät erikoiskokeella. – Huimaa hommaa, jälkiä oli vähän joka paikassa, auto yritti väkisin viedä miestä muutamassa kohdasssa, vaikka kuinka varovasti yritettiin tulla, Ketomäki huokasi kisan tauottua. Yleiskilpailun voitti varmasti ajanut Toni Gardemeister Skodallaan, Sebastian Lindholmin ollessa toinen 12.7 sekuntia ykköselle hävinneenä.
Ketomäki oli tyytyväinen pisteisiin, mutta mietteliäs. – Autossa on vähän tekemistä. Liukkaalla kelillä korostui, että pelimme menee aivan liikaa sivuluisussa ja se on vauhdin surma. Tämmöisen aktiivisella voimansiirrolla varustetun auton kuuluu edetä mahdollisimman paljon keula edellä. Uskomme että pienellä testillä löydämme lääkkeet ja katsotaan tilannetta uudestaan Uudessakaupungissa, jossa ajetaan seuraava SM-ralli vasta 11.9.
Tähän väliin on Ketomäen kalenteriin ruksattu kaksi rallia, joista ensimmäinen ajetaan Tampereella 31.7. Vajaan viikon päästä tästä on ohjelmassa sitten kauden kotimainen huipentuma, Jyväskylän MM-ralli. Nämä Ketomäki ja Alanen tulevat ajamaan etuvetoisella kalustolla, jonka merkki ja malli vahvistetaan myöhemmin.
Yleiskilpailu 7 EK:n jälkeen
1.( 1) Toni Gardemeister A6 43.37;6
2.( 2) Sebastian Lindholm A6 0.12;7
3.( 6) Jari-Matti Latvala A6 0.32;7
4.( 3) Jouni Ampuja A6 0.33;5
5.( 5) Jarmo Mikkonen A6 1.08;9
6.( 4) Juuso Pykälistö A6 1.31;7
7.( 9) Juha Salo N3 2.32;1
8.( 8) Jukka Ketomäki N3 3.10;2
9.( 12) Marko Kakko N3 3.19;7
10.( 11) Toni Klemets N3 3.20;7
Ison N-ryhmän SM-kärki 2004 5/7 osakilpailun jälkeen:
1. Jukka Ketomäki, AL-Härmä, Mitsubishi Lancer E7, 66
2. Juha Salo, KaUA, Mitsubishi Lancer E7, 55
3. Marko Kakko, SaloUA, Mitsubishi Lancer E7, 38
4. Toni Klemets , TUA, Mitsubishi Lancer E7, 37,5
5. Jari Ketomaa, PiekUA, Subaru Impreza STI, 33
6. Kaj Kuistila, TUA, Mitsubishi Lancer E7, 24
7. Hannu Hotanen, TMS, Mitsubishi Lancer E7, 17
8. Ari Laivola, RiiUA, Mitsubishi Lancer E7, 15
9. Jarkko Miettinen, TuupoMK, Subaru Impreza STI, 12
10. Teemu Laatunen, MhMK, Mitsubishi Lancer E7, 10
Teksti: Jukka Ketomäki Rally Team