Edellisissä, tammikuussa 2010 ja 2011 ajetuissa Riihimäki-ralleissa oli lunta ja pakkasta toisella tavalla kuin nyt. Riihimäen, Hausjärven, Janakkalan ja Lopen rallitiet ovat kuitenkin hyvässä, tosin lähes lumettomassa kunnossa.
Riihimäen Urheiluautoilijoiden 50-vuotisjuhlaralli käynnistyy kahden edellisen Riihimäki-rallin tapaan raviradalla yleisön edessä ajettavalla 1,6 km:n mittaisella erikoiskokeella. Raviradan tiestöä on jäädytetty, ja EK ajetaan suunnilleen alkuperäisessä muodossa.
Rallin startti tapahtuu katetun katsomon edestä kello 12 alkaen. 80 auton letkaa lähtee vetämään numerolla 1 kilpailun vahva ennakkosuosikki, nelivetojen kaksi edellistä suomenmestaruutta voittanut karkkilalainen Juha Salo.
Rauno Vuorisen ja Marko Kyöstilän rakentamalla kahdeksan EK:n reitillä on kaksi kahteen kertaa ajettavaa vauhtipätkää. Kilpailu ajetaan kolmena lenkkinä, joiden välissä on puolen tunnin huoltotauko kilpailun keskuspaikalla Pohjolanrinteen koululla. Maaliin rallin kärki saapuu kello 19.
Ratamestarit ovat hakeneet reitille 60- ja 70-luvuilla ajetuille ralleille tyypillisiä teitä. Kilpailijat saavat nuotittaa erikoiskokeet perjantaina, mutta yleisölle reitti julkistetaan kilpailupäivänä kello 10.