SM-pisteissä kahden ajetun kisan jälkeen jaetulla ykköspaikalla on Kuortaneen urheiluautoilijoita edustava Anssi Ahopelto. –Onhan tämä pistejohto vähän yllätys, kun viime vuonna vielä ajoin junioriluokassa eikä se menestys nyt niin hyvää siellä ollut, totesi Ahopelto. –Tänä vuonna en ole ajanut vielä yhtään asfalttikilpailua ja ei oikein ole vertailupohjaa yleisen luokan vauhdista, mutta kaikki pisteet otetaan mitä vain kiinni saadaan. Viime vuonnakin ajoin vain 4 asfalttikisaa, että paineita ei ole ainakaan omassa päässä menestyksen suhteen, kertoili Ahopelto.
Toisena jaetulla ykköspaikalla on Anjalakosken Jukka Tenho: –Jarruissa on ollut tänä kesänä vähän ongelmia, mutta nyt näyttäisi, että vika löydettiin ja testissä ainakin kaikki näytti olevan OK, totesi Toyotakuski Tenho ja jatkoi – Yllätys minullekin tuo pistesaalis lumelta on, koska asfaltti on ollut yleensä minulle se paras alusta, niin ihan hyvässä tilanteessa ollaan. Tosin tasainen on meidän luokka, sillä 5-6 kilpailijaa voi voittaa milloin vain ja hajontaa on kauden aikana kisoissa ollut. –No reilun viikon sisällä ajettavat sm-asfaltit näyttävät sitten missä tilanteessa lähdetään syksyn soralle, totesi Tenho vielä lopuksi.
Jyväskylän kansallisissa sprinteissä kestomenestyjänä ollut Antti Niemi lähtee luottavaisena ensimmäiseen Jyväskylässä ajettavaan SM-osakilpailuun: -Se on mielekäs rata ajaa, se on niin luonnollinen eikä turhia hidasteita ja paalien kiertämisiä ole tar*****, totesi viime vuonna lempinimen Asfaltti-Antti saanut Niemi. Neljä kertaa Jyväskylän sprintin yleiskilpailun putkeen voittanut Niemi lähtee jälleen kerran hakemaan nopeinta kellotusta: -Tämä leikki on kyllä koventunut huomattavasti kun luokkaan on tullut paljon autoja ja kuljettajia lisää. Mutta se on vaan hyvä, sillä siinä kehittyy kaikki, kun on kova kilpailu, totesi Niemi. –Ulkomailta löytyi varaosia joten hajonnut vaihdelaatikko saadaan kuntoon tulevia asfalttikisoja varten, viitaten tuleviin viikon välein oleviin asfaltti SM-sprintteihin.
SM-luokat lähtevät asfaltille mielenkiintoisessa tilanteessa, sillä peräti 19 kuljettajaa on kymmenen pisteen sisällä. Yleiskilpailun voittoa Jyväskylässä tavoittelevat Niemen lisäksi varmasti ainakin kotiradallaan ajava Ari Könönen, kesän asfaltilla vauhtia pitäneet Jarkko Särkkä ja Eemeli Peltokangas sekä konkarit Mäki-Ikola, Lauronen ja Santti.
K1-Katsastajat Junnu-Cupissa ollaan samassa tilanteessa johon viime kausi päättyi Lopen Ua:n Pertti Inovaaran pitäessä jaettua piikkipaikkaa. –Hyvin vuosi lähti lumella käyntiin ja nyt saatiin asfaltille autoon asiallinen alusta, joten menestystä on tullut kesän asfaltilla. Nyt tosin on murheita autossa koneen puolella ja joudun ajamaan ilman paukkuja tulevat pari kisaa kun ei ehditä saamaan sitä kuntoon ennen, totesi hieman murheellisen oloinen Inovaara. –Paukkujen puute hankaloittaa ajamista, kun auto ei ole kokoajan ihan ”hereillä” totesi Inovaara ja jatkoi, että Turusen Ari ajaa tosi kovaa, mutta lähden toki ottamaan niitä pisteitä mitä saadaan. -Todelliset ratkaisut tehdään varmaan vasta syksyn sorakisoissa kuten viime vuonnakin kävi.
Jyväskylän Sm-sprintti starttaa, toivottavasti kauniissa kesäsäässä, sunnuntaina 7. kesäkuuta klo 12.
Järjestäjien hyvät ravintolapalvelut lounaineen, grilleineen ja tällä kertaa mukana olevine varikkotyttöineenkin, tarjoavat varmasti kaikille katsojille ja kilpailijoille nautinnollisen kesäpäivän vauhdikkaan autourheilun parissa.
Vesa Haloila
tiedotus
SM-Rallisprint 2008