– Edessä on vaikea ja kylmä kisa, sillä ralli ajetaan keskellä Argentiinan talvea ja korkealla vuoristossa. Varsinkin lumisilla alueilla, kuten El Condorissa, tiet ovat mutaisia ja erittäin liukkaita. Olemme kyllä varautuneet renkaiden osalta kaikkiin mahdollisiin sääolosuhteisiin.
Sohlberg kävi tutustumassa viime vuonna eteläamerikkalaiseen talviralliin. Kartanlukija Kaj Lindström ehti puolestaan ajaa Argentiinan kahdesti yhdessä Tommi Mäkisen kanssa. – Vain kerran Argentiinan kokeneena kisasta on vaikea odottaa liikoja. Tavoitteeni on ajaa mahdollisimman ehyt kisa, tuoda auto maaliin ja hankkia samalla MM-pisteitä Mitsubishille, suunnittelee Sohlberg. – Tarkkana täytyy olla, sillä olosuhteet voivat vaihdella Argentiinassa pikaisesti. Ralli on pääosin varsin nopea, mutta se sisältää myös paljon hitaita osuuksia.
Kirkkonummelainen on ajanut viimeksi kilpaa Kyproksen MM-osakilpailussa toukokuun puolivälissä. Sen jälkeen hän on tehnyt tiivistä testi- ja kehitystyötä Mitsubishi WRC04:n kanssa. – Mitsubishin kolmen vuoden pitkäjänteinen projekti kulkee vasta alkutaipaleellaan. Testit ovat osoittaneet, että suuntamme on ehdottomasti oikea. Kehitys on ollut merkittävää varsinkin jousituksen ja voimansiirron osalta, painottaa Sohlberg.
Fornaris kaipaa luotettavuutta
Mitsubishi Motors Motor Sportsin tekninen johtaja, ranskalainen Mario Fornaris vahvistaa suomalaiskuskin mielipiteen. – Sohlberg ja Panizzi omaavat varsin vähän kokemusta Argentiinasta, mutta uskon, että pystymme rakentamaan heille hyvän kisan Turkin MM-rallissa tapahtuneen kehityksen perusteella. Fornaris tähdentää, että myös Argentiina merkitsee Mitsubishille oppimista ja kokemuksen hankkimista tulevia vuosia silmälläpitäen. – Testikielto Euroopan ulkopuolisten MM-rallien osalta vaikeuttaa uuden teamin valmistautumista Argentiinaan. Lähdemme Argentiinaan perussäädöillä ja pyrimme kehittämään autoa kilpailukykyisemmäksi shakedownin perusteella ja itse kisan aikana. – Tärkein tavoitteemme on kuitenkin löytää luotettavuutta ja oppia sitä kautta enemmän autosta, sanoo Mario Fornaris.
Teksti: Kristian Sohlbergin tiedotus: Kari Aho