Espoolaiseen valikoituun MM-ohjelmaan kuuluvat Ruotsin lisäksi Meksikon, Argentiinan, Kreikan, Uuden-Seelannin ja Japanin osakilpailut.
Sohlberg ajaa sarjan Japanista käsin johdetun Syms Rally Teamin Subaru Impreza WRX-autolla. Symsin rallitallin operatiivisena johtajana toimii belgialainen Bob Hermans, jonka kanssa Sohlberg on tehnyt aiemminkin yhteistyötä.
– Talli panostaa tähän kauteen merkittävästi ja odotukset ovat korkealla sen taholta. N-ryhmän tasoa pidetään nyt kenties kovempana kuin koskaan, mutta minä lähden Ruotsin ralliin kuin yksi tavoite mielessäni. Se on voitto, vakuuttaa Sohlberg.
Syms on Subarun virallinen N-ryhmän rallitalli, joka käyttää ja kehittää Yokohaman renkaita. Tallin japanilainen omistajasuku on hyvin läheisissä väleissä Subarun omistajayhtiön Fuji Heavy Industriesin kanssa.
Vauhti löytyi testeissä
Seitsemänteen Ruotsin ralliinsa hyvillä mielin ja luottavaisena valmistautuva Sohlberg on valloittanut Värmlannin metsät jo kertaalleen urallaan. Sohlberg juhli N-ryhmän voittoa Ruotsin MM-rallissa viisi vuotta sitten.
– Niistä ajoista tosin N-ryhmäläiset ovat kehittyneet tekniikaltaan siksi paljon, että enää ei voi puhua samasta autosta. Kilpailukaluston puolesta kaikki on mahdollista Ruotsissa. Taistelemme Riston (Pietiläinen) kanssa täysillä voitosta, jos pitkän matkan varrelle ei osu ajovirheitä eikä teknisiä murheita.
Sohlberg testasi uutta autoaan viime viikonvaihteessa Norjassa ja Ruotsissa.
– Ajoin kahden päivän aikana testiä tuollaiset 220 kilometriä. Töitä riitti paljon, mutta nyt auto on mieleiseni. Tämä Subaru on paras koskaan ajamani tuotantoryhmän auto. Pääsin vertailemaan testeissä vauhtiani myös muihin N-ryhmän kuskeihin. Vauhtini oli kohdallaan, kertoo Sohlberg.
Testien jälkeen Subaruun vaihdettiin muun muassa uusi vaihdelaatikko ja turbo, joten kaikki on valmista torstai-iltana Karlstadissa 1,9 kilometrin mittaisella yleisöerikoiskokeella käynnistyvään kisaan.
Todellinen kilvanajo alkaa kuitenkin vasta perjantaina ja päättyy sunnuntaina. Ruotsin rallissa ajetaan kaiken kaikkiaan 20 erikoiskoetta yhteispituudeltaan 342 kilometriä.
– Rallissa on yksi täysin uusi erikoiskoe. Pääosin reitti on kuitenkin tuttua, joskin tällä kertaa joitakin pätkiä ajetaan eri suuntaan.
Erikoiskokeilla on kova jääpohja ja paikka paikoin tieltä löytyy runsaastikin irtolunta. Sehän sopii minulle, vinkkaa Sohlberg.
Viime vuodet WRC-autolla kilpaillut espoolainen on sopeutunut yllättävänkin nopeasti N-ryhmän tavoille.
– Pääsin testeissä pikaisesti sinuiksi auton kanssa. Tosin nyt on pidettävä tarkasti mielessä se, että ännäläisestä ei löydy tiukoissa tilanteissa sellaista pelastavaa tehoa, mitä WRC-kalusto tarjoaa, muistuttaa Sohlberg.
Tuotantoautojen (PWRC) MM-sarjan rallikalenteri 2007:
* 9.-11.2. Ruotsi
* 9.-11.3. Meksiko
* 4.-6.5. Argentiina
* 1.-3.6. Kreikka
* 31.8.-2.9. Uusi-Seelanti
* 26.-28.10. Japani
16.-18.11. Irlanti
30.11.-2.12. Wales
* Kristian Sohlbergin ohjelmassa olevat MM-rallit.
www.kristiansohlberg.com
www.wrc.com
www.syms.jp
Teksti: Kari Aho