– Tämä tulos yllätti vähän itsenikin. En ollut ehtinyt ajaa tällä autolla kuin parikymmentä kilometriä ennen kisaa. Kaikki sujui silti suunnitelmien mukaan. En ottanut missään vaiheessa päivää riskejä, vaan ajoin koko ajan tasaisen lujaa, myhäili tyytyväinen Sohlberg.
N-ryhmän voiton vei Subarulla kilpaileva Jari Ketomaa, josta Sohlberg jäi 11,7 sekuntia. Kosti Katajamäki ehti Mitsubishillaan niukasti toiseksi ennen Sohlbergia. Kaksikon ero oli maalissa 1,8 sekuntia. Katajamäki lähti päivän viimeiselle, 8,15 kilometrin mittaiselle erikoiskokeelle 0,9 sekunnin etu puolellaan Sohlbergiin, joka kävi päivän
aikana N-ryhmän kärjessäkin.
– Kaiken kaikkiaan ihan nautinnollinen ajopäivä, johon sain hyvän rytmin päälle heti aamulla.
Sohlberg ja hänen kartanlukijansa Peter Flythström ajoivat talvikauden vielä S2000-luokan Fiat Abarth Grande Puntolla. Tästä eteenpäin matka taittuu Mitsubishilla.
Seitsemän osakilpailua kattavan SM-sarjan viides kisa odottaa vuoroaan 12. heinäkuuta Kouvolassa.
– Pyrin ajamaan Kymenlaaksossa näillä näkymin tällä samalla autolla, vahvisti Sohlberg.
Teksti: Kari Aho