Kisassa nopeimpana yksityiskuskina näyttöjä tarjonnut Sohlberg putosi vajaan 13 kilometrin mittaisella Mökkiperällä hetkessä 17:nneksi jäätyään erikoiskokeella kaksi minuuttia ja 18 sekuntia Sebastien Loebin ajamassa pohja-ajasta.
– Nähtävästi kannentiiviste paloi, tai jotain vastaavaa, totesi Sohlberg pettyneenä.
Punainen Subaru alkoi oireilla jo kaksi kilometriä ennen Vellipohjan maalia.
– Huomasin siinä vaiheessa, että kaikki tehot eivät olleet enää tallella. Jouduin vedättämään autoa varsinkin isoilla vaihteilla.
Vaikeuksista huolimatta Sohlberg ajoi Vellipohjan erikoiskokeella Ruuhimäen malliin seitsemänneksi kovimman ajan.
Sohlbergin ja Subarun kohtalon hetket osuivat lopullisesti Mökkiperän ek:n puolivälin tuntumaan.
– Hypyn jälkeen auton veden lämmöt nousivat pilviin, pistin turvaohjelman päälle ja valuimme hiljalleen maaliin.
– Havaitsimme Vellipohjan maalissa, että moottorista pääsee jostain ilmaa läpi. Saimme kuitenkin tiimiltä luvan lähteä Mökkiperän pätkälle ja vedin kolisevaa ääntä päästäneellä autolla kaasu pohjassa niin pitkään kuin mahdollista, kertasi Sohlberg synkän perjantai-iltapäivän vaiheita.
Sohlberg käynnisti perjantain ajamalla Lankamaalla yhdeksänneksi ja Laukaalla 14:nneksi.
– Kaksi ensimmäistä erikoiskoetta kulkivat totutellessa. En ole testannut tätä autoa metriäkään märällä kelillä ja lisäksi minulla oli takana kolmen kuukauden mittainen ajotauko WRC-kalustolla. Minulla ei ollut oikein luottamusta autoon ja sekunteja tuhraantui liukastellessa. Varsinkin Lankamaan loppu oli sairaan liukas.
Red Devil-tiimi muutti myöhemmin auton säätöjä lähinnä voimansiirron ja pehmeämmän jousituksen osalta. Se näkyi välittömästi myös vauhdissa.
– Varsinkin Vellipohja oli todellinen nautinto ajaa. Se pätkä kulki loistavasti ilman turhia tilanteita, korosti Sohlberg .
Sardiniassa kuudenneksi ajaneen Kristian Sohlbergin ohjelmassa on seuraavaksi Turkin MM-ralli lokakuussa.
Suomen MM-ralli, perjantain erikoiskokeet 2-6:
EK2 Lankamaa, 24,98 km:
1. Marcus Grönholm, Ford 11.59,7
2. Mikko Hirvonen, Ford, – 8,5
3. Petter Solberg, Subaru – 9,7
…9. Kristian Sohlberg, Subaru -38,2
EK3 Laukaa, 11,82 km:
1. Grönholm 5.40,8
2. Hirvonen – 0,1
3. Solberg – 3,2
…14. Sohlberg – 12,2
EK4 Ruuhimäki, 7,57 km:
1. Grönholm 3.57,2
2. Sebastien Loeb, Citroen – 0,9
3. Solberg – 1,9
…7. Sohlberg – 7,3
EK 5 Vellipohja 1, 36,39 km:
1. Loeb 17.51,9
2. Grönholm – 2,5
3. Hirvonen – 8,9
…7. Sohlberg – 38,8
EK 6 Mökkiperä 1, 12,61 km:
1. Loeb 6.11,2
2. Grönholm – 4,1
3. Henning Solberg, Peugeot – 4,1
…83. Sohlberg – 2.18,0
Kristian Sohlberg, keskeytys.
www.kristiansohlberg.com
www.atolyekazaz.com
www.nesteoilrallyfinland.fi
www.wrc.com
Teksti: Kari Aho