Viron MM-rallissa saatiin uusi voittajanimi rallihistoriaan, kun Toyotalla kaasutellut Oliver Solberg ajoi vakuuttavan kisan päätteeksi ykkösenä maaliin. Ruotsalainen nousi kärkeen heti toisella erikoiskokeella, jonka jälkeen mies ei paikastaan luopunut.
– Kaikkien näiden vuosien jälkeen, kun on yrittänyt ja unelmoinut kerta toisensa jälkeen. Sitten lopulta onnistut, liikuttunut Oliver Solberg totesi Rally TV:lle kisan jälkeen.
Solbergista tuli ensimmäinen ruotsalainen MM-rallin voittanut kuljettaja sitten Kenneth Erikssonin, joka voitti Uuden-Seelannin rallin vuonna 1997. Melkein 30 vuotta on Ruotsissa jouduttu odottamaan ruotsalaisen voittamista. Solbergilta kun kysyttiin hänen tuntemuksistaan, niin vastaus oli paljon puhuva.
– En tiedä, Solberg kyynelehti.

Oliver Solberg ei aja täyttä kautta WRC-kalustolla, vaan hänelle on annettu vain tiettyjä kilpailuja. Ennen Viroa Solberg on nähty reitillä tällä kaudella Ruotsin, Portugalin, Italian ja Kreikan MM-rallissa. Italiassa ja Kreikassa hän oli kuudes. Seuraavaksi Solberg nähdään Suomen MM-rallissa.
– Ajan Suomessa Rally 2-autolla. Täytyy ajaa vain niin hyvin kuin pystyy ja sitten nähdään, Solberg kertoo.
Viron MM-rallissa toiseksi ajoi Hyundaillaan Ott Tänak. Tänak jäi Solbergista 25.2 sekuntia. Kolmanneksi tuli Thierry Neuville, joka jäi Solbergista 48.3 sekuntia. Neljäntenä Virossa oli Kalle Rovanperä, joka jäi Neuvillesta 7.3 sekuntia ja kärjestä 55.6 sekuntia. Toyotalla ajava kaksinkertainen maailmanmestari vei Power Stagen nimiinsä.
– Tämä ei ollut meiltä mitenkään hyvä viikonloppu. Ei mitään tekosyitä. Yritin kyllä kaikkeni, mutta tämä oli paras, mihin tänä viikonloppuna pystyimme. Ei tämä parasta ollut, mutta jatkamme tästä, mitään muutakaan emme voi, Rovanperä pohti heti kisan tauottua.

Ott Tänak nousi MM-rallisarjan kärkeen kakkossijallaan Virossa. Hänen pistesaldonsa on nyt 162 pistettä. Pisteen päässä niskaan hengittää Toyotan Elfyn Evans 161 pisteellä ja hänen perässään 20 pisteen päässä on vain osan kisoista ajava Sebastien Ogier. Kalle Rovanperä nousi 138 pisteeseen ja on neljäntenä.
Kausi jatkuu kahden viikon päästä Jyväskylän sorateillä Keski-Suomessa. Legendaariseen Suomen MM-ralliin osallistuu tänä vuonna myös lajin kahdeksankertainen maailmanmestari Sebastien Ogier, joka ei ajanut Virossa.
Teksti: Joni Hildén
Kuvat: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool