Kankaanpään osakilpailu on sarjan toiseksi viimeinen ja finaali kaasutellaan Laihialla 7.9. Osanottajia kilpailuun saatiin kaikkiaan 118, joista SM-pisteistä ajaa 50. Naisten luokassa kisaa 8 ja Junioreissa 59 kilpailijaa. Kankaanpään osakilpailussa on mukana 15 SM-sarjan kärkikuljettajaa. SM-luokkiin ei tule jälki-ilmoittautuneita, naisiin ja junioreihin sen sijaan pääsee vielä mukaan.

Ajettava rata on siis Jämijärven Vihussa ja on pituudeltaan noin viisi km pitkä vauhdikas kylätie. – Tie on kilpailijoiden mieleen, sillä siinä on vauhtia ja pituutta, kertoo Kilpailunjohtaja Timo Niemenmaa järjestävästä seurasta, Kankaanpään Urheiluautoilijoista. – Kilpailusta tulee varmasti kovatasoinen ja yleisölle on tarjolla hieno autourheilukilpailu, Niemenmaa uskoo.

SM-sarjan vahvin mestariehdokas tällä hetkellä on Ari Könönen. Jyväskyläläinen käskee nelivetoista Mitsubishi Lanceria ja on yhden pisteen johdossa takavetoiseen Ford Escorttiin luottavaan Jarmo Suokkoon. Hallitseva Suomenmestari Pasi Erkkilä on kolmantena 7 pistettä Könöstä perässä, Siikaisissa asuva Erkkilä ei usko hänellä olevan tänä vuonna mahdollisuutta mestaruuteen. SM-sarjan pistelasku systeemi perustuu luokittain jaettaviin pisteisiin, myös yleiskilpailun viisi parasta saa bonuspisteitä. Näin SM-kärjessä on monenlaisia autoja.

Kilpailu starttaa ensi lauantaina klo 13.00. Kisassa ajetaan kaksi erillistä lähtöä, jonka jälkeen tiedetään kuka on kunkku Vihun vauhdikkaalla tiellä.

Kilpailun osanottajaluettelo ja tulokset lauantaina noin klo 19.00 löytyy osoitteesta: www.oopsware.org
SM-sarjatilanne sekä muuta tietoa Sprintin SM-sarjasta löydät www.ralli.net/sprint-sm/
Kankaanpään UA:n sivut