VARSINKIN JUNIOREIDEN SARJASTA TULOSSA KOVATASOINEN
Junioreiden ja naisten SM-rallisarjan aloittaa SRV Mäntsälä -ralli 8. päivä tammikuuta. Erityisesti junioreihin ilmoittautuneista voi vetää johtopäätöksen, että vaikka kuljettajapareja on vain 15, on kuljettajien taso erittäin kova – laatu todellakin korvaa määrän. Lähes jokaisella kuljettajalla on jo meriitteinä loistavia sijoituksia joko F-cupista tai kansallisen tason kilpailuista. Eikä se olekaan ihme, sillä moni kuljettaja on jo vähintään toisen polven rallikuljettajia.
Vuoden 2011 juniorimestaruussarjassa ajetaan kuusi osakilpailua. Juniorimestaruudesta ovat oikeutettuja ajamaan kuljettajat, jotka vuoden 2011 aikana täyttävät korkeintaan 25 vuotta.
Naiset kilpailevat Suomen nopeimman rallinaisen tittelistä myös Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan osakilpailuissa, samoin pari vuoden tauon jälkeen. Naisten sarjaan osallistuvistaa suurimmalla osalla on kokemusta jo aiemmista SM- ja Cup-sarjoista, joten kokemusta ja vauhtia riittää myös tässä luokassa. Menneiden viikkojen todella talviset olosuhteet tekevät kilpailusta erittäin haastavan. Pehmeä pakkaslumi erikoiskokeiden varsilla ei ole kilpailijoiden kannalta ihannetilanne, sillä penkkaan ei voi yhtään nojata, ja toisaalta se saattaa äkkinäisesti imaista auton syvemmälle lumihankeen. Sääennusteiden mukaan penkkoja kovettavaa suojasäätäkään ei ole ainakaan lähipäivinä tiedossa. Hyvä puoli olosuhteissa on kuitenkin se, että pakkanen on vahvistanut tiepohjia.
”Olemme auranneet reittiä ja pitäneet tiet avoinna, jotta ne olisivat hyvässä kunnossa kisapäivänä”, kertoo ratamestari Pertti Laaksonen.
SRV Mäntsälä -rallin kaikkiin luokkiin on ilmoittautunut noin 100 autokuntaa. SM-luokkien; junioreiden ja naisten, lisäksi rallissa ovat mukana historic-luokkien, BMW-luokan, ryhmien A ja F sekä Vakio 1600 -luokkien kalustolla ajavia.
SRV Mäntsälä -ralli ajetaan 8.1. kello 11.01 alkaen Mäntsälän ympäristössä. Kilpailukeskuksena toimii Hepolan koulu, Sälinkääntie 78, Mäntsälä (viitoitus paikalle Mäntsälän keskustasta).
Reitti on 132 kilometriä, josta erikoiskokeita viisi yhteispituudeltaan 53 km.