– Ajoimme Elfynin (tallikaveri Evans) kanssa kolmen päivän testit ja haimme kokemusta kolmelta erityyppiseltä asfalttitieltä. Tiedämme auton olevan asfaltilla todella hyvä, ja toki soralla myös. Odotan, että pääsemme näyttämään, mitä osaamme.

– Tavoitteeni on saada vahva tulos. Olisi mahtavaa, jos voisimme taistella palkintokorokepaikasta. Meidän kolmen suomalaisen taistelu pisteissä on myös mielenkiintoinen, ja haluan pärjätä siinä.

– Meidän täytyy pysyä keskittyneinä ja löytää hyvä rytmi heti alussa. Olen ajanut täällä joka vuosi vuodesta 2015 lähtien, joten tämä on melko tuttu kilpailu. Jos saan kaiken menemään oikein, luulen, että voimme taistella hyvästä sijoituksesta.

Esapekka Lappi, WRC, Citroen C3 WRC #4, Citroen Total WRT

– Tykkään, että ajetaan eri pinnoilla, vaikka se iso haaste onkin. Lauantaiaamu on erityisen haasteellinen, kun vaihdetaan soralta asfaltille ja heti ensimmäisestä mutkasta vauhdin täytyy olla kohdallaan. Olisi hyvä, jos perjantaina olisi kuivaa, jotta voisin hyödyntää lähtöpaikkani takana. Erityisesti siksi, että olemme olleet nopeita soralla viimeaikoina.

– Rakastan tämän rallin asfalttierikoiskokeita. Tiet ovat nopeita, jouheita ja paikoin todella nopeita. Lisäksi ne pysyvät puhtaina, jos ei sada. Asfalttierikoiskokeet täällä ovat niitä, jotka muistuttavat aikaisemmasta rata-ajotaustasta.

– Meidän pitäisi olla nopeampia kuin aiemmissa asfalttikisoissa. Löysimme testeissä uusia juttuja autoomme. Pitää kuitenkin odottaa ensimmäiset pätkäajat, että näemme missä mennään.

Jari-Matti Latvala, WRC, Toyota Yaris WRC #10, Toyota Gazoo Racing WRT

– Soran ja asfaltin sekoitus Espanjassa on jotain, mistä olen aina tykännyt. Sorapätkät ovat jouheita, mutta todella liukkaita. Asfalttierikoiskokeet puolestaan ovat MM-sarjan parhaita: todella nopeita ja jouheita. Ajoin aiemmin asfaltti testit Espanjassa ja sain todella hyvän tuntuman autoon. Olen todella motivoitunut ja odotan pääseväni takaisin autoon taistelemaan parhaasta mahdollisesta sijoituksesta, että voisimme voittaa valmistajien mestaruuden uudestaan.

Kalle Rovanperä, WRC 2 Pro, Skoda Fabia R5 #21, Skoda Motorsport

– Olosuhteet ovat nyt todella mielenkiintoiset. Ensimmäisenä nuottipäivänä muutaman erikoiskokeen nuotitusta piti siirtää, kun tiet menivät sateesta niin huonoon kuntoon. Nekin pätkät minne päästiin, olivat todella huonossa kunnossa. Asfalttitiet täällä ovat todella hienoja, jos on kuivaa. Auto on tällä kaudella toiminut asfaltilla todella hyvin.

– Auton kanssa tehtiin ennen Walesia paljon töitä, että se olisi parempi liukkaalla. Ennen Kataloniaa emme enää testanneet ollenkaan soralla, vaan pelkästään asfaltilla. Vaikka tämä on todennäköisesti kauden viimeinen kilpailu, niin ei tämä tuota mitään erityisjännitettä.

Emil Lindholmilla on edessään uran ensimmäinen Espanjan MM-ralli. Kuva: Merita Mäkinen.

Emil Lindholm, WRC 2, Volkswagen Polo GTI R5 #53

– Aika huikeata. Yhteistyökumppanimme panostivat vielä tähän kauteen lisää ja he toteuttivat toiveemme ja lähtivät vielä tätä viimeisintä projektia tukemaan. Todella iso kiitos tästä kuuluu heille.

– Yhtä erikoiskoetta lukuun ottamatta meillä on reitiltä nuotit jo olemassa. Edessä on ensimmäinen tämän tyyppinen ralli minulle, jossa avauspäivä ajetaan soralla ja kaksi seuraavaa kilpailupäivää asfaltilla. Huollolla on perjantai-iltana 75 minuuttia aikaa muuttaa auto sorasäädöistä asfalttiralliautoksi. Jousitus vaihtuu, auton korkeus ja geometria muuttuvat.

– En ole Volkswagenilla ajanut asfaltilla kuin Jyväskylän Harjulla sorapyörillä. Uskon kuitenkin, että kaikki onnistuu ja menee hyvin. Rallin soratiet ovat paikoin todella kovapintaisia ja asfalttitiet sellaisia jouheita. Tavoitteemme on päästä rallin maaliin, välttää virheitä ja kerätä eteläeurooppalaisista sora- ja asfalttiteistä mahdollisimman paljon kokemusta.

Mika Karppanen vaihtaa SM-ralleista kansainväliselle tasolle. Kuva: Jani Salonen.

Mika Karppanen, RC3, Citroën DS3 R3T Max #81

– Kun alkoi näyttämään siltä, ettei tällaisella kansanvälisen luokituksen omaavalla autolla enää arvopisteistä SM-sarjassa ajeta, niin käännettiin katseet hieman laajemmalle. Pohdittiin vaihtoehtoja ja päädyttiin juhlistamaan pyöreitä vuosia (50v.) Kataloniaan.

– Kyllä tiimin sisällä on mietitty monenlaisia vaihtoehtoja ja niitä arvioidaan, kunhan nyt saadaan kokemusta kerättyä Espanjasta. Ei tässä MM-sarjaa ole tarkoitus lähteä kiertämään, mutta ajatus kisoista siellä täällä houkuttelee.

Teksti: Neste Ralli / Viestintä.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste