Tapahtumarikkaaseen kilpailuun 16. lähtöruudusta startannut Eskelinen ajoi virheettömän ja riskittömän suorituksen tuoden 25 minuutin ajon jälkeen 15. sijalla saksalaisen Fischer Racingin Ford GT auton kuljettajan vaihtoon. Tanskalainen tallitoveri Christoffer Nygaard intoontui huimaan vauhtiin nousten puolen tunnin aikana kuudennelle sijalle. Viimeiset kierrokset hän tulisesti etsi ohituspaikkaa Palttaalan ajamasta Porchesta, mutta matka loppui kesken ja näin maalilipulle tultiin tässä järjestyksessä.
Myös muuten kilpailussa nähtiin paljon tapahtumia ja moottoriurheilullista draamaa parhaimmillaan. Eskelinen oli enemmän kuin tyytyväinen EM-pistepussin kasvamisesta, vaikkakin hampaankoloon jäi 12 sekunnin virheet.
– Sain hyvän startin ja pääsin nousemaan yhden sijan. Koko ajovuoroni ajoin virheettömästi enkä monen kanssakilpailijani tapaan lähtenyt ahtaalla radalla possuttelemaan. Ne ketkä ajoivat riskillä, sortuivat ajovirheisiin ja päätyen pääsääntöisesti ulos radalta, Eskelinen kertoo.
– Christoffer teki jälleen kerran upeaa jälkeä ja rohkealla ajolla ajamalla nosti meidät hienoon kilvanajoon maanmiehiäni vastaan. Kuljettajan vaihdossa menetimme automme moottorin sammumisen myötä seitsemän sekuntia ja yhdellä kierroksella Christoffer ajovirheen seurauksena levitteli hiekkaa radalle viiden sekunnin verran. Ilman näitä virheitä olisimme Palttaalan ja Lappalaisen edellä, Eskelinen jatkaa.
Tänään iltapäivällä ajetaan vielä EM-sarjan kuudes lähtö, jota voi seurata livenä niin Urho-TV’stä kuin nettilähetyksenä sarjan kotisivuilta osoitteesta www.gt3europe.com. Klo 17 Suomen aikaa alkavaan kilpailuun Eskelinen ja Nygaard starttaavat 12. lähtöruudusta. Nygaard aloittaa ja Eskelinen hyppää rattiin noin 30 minuutin ajon jälkeen.
Lopputulokset FIA EM-sarjan 5. osakilpailu, Jarama
1. Bernd Herndlhofer & Kenneth Heyer, Audi R8 LMS, 1:00:47,289
2. Daniel Keilwitz & Christian Hohenadel, Corvette Z06R GT3, +2.162sek
3. Giacomo Petrobelli & Diego Alessi, Ferrari 430 Scuderia, +5,549sek
4. Sean Patrick Breslin & Vimal Mehta, Audi R8 LMS, +6.261sek
5. Petri Lappalainen & Markus Palttala, Porsche 911, +20.456sek
6. Mikko Eskelinen & Christoffer Nygaard, Ford GT, +21.809sek
Lähde: www.mikkoeskelinen.com