Perjantaina moottoriongelmista kärsinyt ja lauantaina vaihdelaatikkovian seurauksena reitille jäänyt Horkama ajoi sunnuntaina Hannulan ja Myhinpään erikoiskokeille luokkapohjat. Ongelmattoman viimeisen kilpailupäivän jälkeen myös kartturi Sarjula fiilisteli maalilavalla kuin rallin voittanut Mikko Hirvonen konsanaan.
– Ne erikoiskokeet, jotka saimme ajaa ilman teknisiä ongelmia, menivät todella hyvin. Erityisen tyytyväinen olen Hannulan ja Myhinpään luokkapohjiin, mutta toisaalta perjantaiset ongelmat kaasuvaijerin ja lauantaiset murheet rikkoontuneen vaihdelaatikon kanssa jättivät paljon hampaankoloon, Horkama kertoo.
– Onneksi murheet unohtuivat kun nousimme Jyväskylän Paviljongin maalilavalle ja Sarjula otti lavan haltuunsa. Tavoitteemme oli maalissa olla Formulamestari Kimi Räikköstä parempi ja se tavoite täytettiin. Huumorimielellä kisaan startattiin ja teeman mukaisesti saatiin kisa loppujen lopuksi vietyä rallin päättäneisiin kisabileisiin saakka. Tällaista kilvanajoa minä haluan lisää, Horkama viestittää.
Sarjula osaa homman niin kulisseissa kuin niiden takana
Tunnettuna näyttelijänä ja esiintyjänä paremmin tunnettu Sami Sarjula hoiti kunnialla tonttinsa ja nautiskeli kilvanajosta kymmenientuhansien katsojien reunustaessa Keski-Suomen sorateitä. Horkama antoi kartturilleen erinomaisen arvosanan.
– Sami luki nuottia täysin oikealla hetkellä ja se myös näkyi hyvissä erikoiskoeajoissa. Samin suoritus oli täysi kymppi ja siitä suuri kiitos hänelle, Horkama avautuu.
– Kilvanajo vaikeissa olosuhteissa kehitti ralliautoilijan taitojani. Tämä kokemus yhdistettynä SM-sarjan kartturin pestiin avasi paljon nopeuskilpailun saloja ja seuraaviin rallikoitoksiin pystyn starttaamaan kokonaan toisenlaisella teemalla. Nyt kuitenkin keskitytään täysillä Ford Fiesta R2 ralliautoprojektiin, josta lisätietoja tulossa hyvin pian, Horkama markkinoi.
Lisätietoja kuten kuvia kisasta löydät Teemu Horkaman kotisivuilta osoitteesta www.teemuhorkama.com.