Ruotsalaisvieras Victor Henriksson lupasi haastaa täysillä luokan suomalaiset kuljettajat ja hän olikin avauspätkällä niukasti Atte Alasta nopeampi.

Kahdella seuraavalla Alanen oli puolestaan nopein, mutta sitten EK4:lla ajouralle noussut kivi rikkoi kilpurin öljypohjan. Vauriot olivat sitä luokkaa, että kilpailu jäi kesken luokan kärkipaikalta.

– Kyllä ketuttaa, kun kaksi vuotta sitten Jyskälässä kisa jäi kesken samasta syystä – ja silloinkin luokkajohdosta. Joskus voisi käydä vähän parempaa joulua meikäläisellekin, Alanen harmitteli.

Ford Fiesta -luokkaan pienenä ennakkosuosikkina startannut Jussi Kumpumäki menetti 50 sekuntia lievässä ulosajossa EK2:lla, jonka jälkeen hän aloitti vahvan kirin kohti kärkeä.

Rallin aikana Kumpumäki nousi jo luokkajohtoon ja ajoi ylivoimaisesti eniten luokan nopeimpia erikoiskoeaikoja, mutta pieni epäonni pudotti nuorukaisen luokan hopeasijalle.

– Leustun erikoiskoe vei voittomahdollisuudet, kun kärsin rengasrikon. Ajoin tyhjällä renkaalla ensin muutaman kilometrin, kunnes oli pakko pysähtyä renkaanvaihtoon. Menetin lähes neljä minuuttia, jonka jälkeen oli tyydyttävä kakkossijaan, Kumpumäki summasi.

Kansainvälisen Fiesta-luokan voitto matkasi siis Ruotsiin, vaikka myös Henriksson koki pieniä hidasteita rallin lopulla.

– Suomalaiskuskit menivät EK-ajoilla mitattuna kovempaa, mutta onnistuin silti täyttämään tavoitteeni. Oli kyllä rankka kilpailu, mutta näitä teitä oli hieno ajaa Fiestalla, luokkavoittaja sanaili tyytyväisenä.

Merkkiluokan kansainvälisen luokan kolmanneksi ajoi Bader Al Jabri.

Suomen MM-rallin kaksi täyttä kilpailupäivää olivat omat erilliset osakilpailunsa kansallisessa FST Finland -sarjassa. Henriksson pokkasi avauspäivältä suurimman pistepotin, mutta toisena päivänä Kumpumäki oli ykkönen lukuisten pohja-aikojensa ansiosta.

Merkkiluokan puuhamies Teemu Horkama oli tyytyväinen positiiviseen palautteeseen, kilpailun suureen huomioarvoon ja Ford Fiestan kilpailukykyyn R2-luokan Citroeneja vastaan:

– Tiimipäällikön silmin ralli oli onnistunut. Taas tuli todettua, kuinka raskas kisa Neste Oil Ralli on, kun torstaina startanneista 102 autosta vain noin puolet ajoi rallin läpi ilman Super-rallia. Myös muutamilla Fiesta-kuskeillamme oli ikäviä murheita auton kanssa: Hytösellä jarrupaineensäätimen hajoaminen ja nesteiden ulostulo, Dahlströmillä, Kojolla ja Karisteella vetoakselin hajoaminen. Nämä kuitenkin kuuluvat lajin luonteeseen ja varsinkin rankkaan MM-ralliin.

– Huoltokolonnamme yhdennäköisyys ja tekemisen laatu saivat kovasti kiitosta ja varsinkin yhteistyökumppanit saivat jälleen panostukselleen kuuluvan näkyvyyden ja arvon. Tästä kehitetään vielä lisää uusia ideoita, joten vuoden 2011 FST Finland -sarja ja sen palkintomäärä tulee varmuudella kohentumaan huomattavasti, Horkama jatkoi.

Ford Fiestat näyttävästi mukana HMW -tapahtumassa

Vain viikko Suomen MM-rallin jälkeen järjestetään Helsingissä merkittävä kilpailutapahtuma, kun Helsinki Motorsport Weekendin (HMW) herruudesta ovat kamppailemassa tähtikuljettajat sekä neli- että kaksipyöräisten maailmasta.

Nimekkäiden maailman huippukuskien ajettavaksi ensi viikonlopun kilpailuun toimitetaan myös Ford Fiesta R2 -kilpurit.

Fiestat tankataan ympäristöystävällisesti etanolilla, jonka vauhdittamana autoa on testattu Suomessa jo nolla-autokäytössä.

– Tulossa on varmasti hieno tapahtuma moottoriurheilufaneille. Meille on tärkeä juttu, että Fiestat ovat mukana kilpailukalustona ja muutenkin nämä tuoreen kilpaluokan ralliautot tulevat olemaan näyttävästi esillä tapahtumassa, toteaa Horkama tyytyväisenä.

FST Finland -sarjapisteet 4/6 osakilpailun jälkeen:

Jussi Kumpumäki: 98
Raimo Kaisanlahti: 49
Victor Henriksson: 44
Atte Alanen 32
Christoffer Dahlström: 28
Bader Al Jabri: 23
Kari Hytönen: 20
Joose Kojo: 20
Harry Hunt: 18
Pekka Savela: 17
Toni Harsia: 17
Christian Riedemann: 16
Jaakko Tapper: 10
Ilkka Kariste: 10
 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste