Hieman yli kaksi viikkoa sitten järjestetty EM-kandidaattikilpailu Kouvolassa sai hyvät arvostelut, jonka perusteella FIA päätti antaa Suomelle EM-osakilpailun järjestämisoikeudet. Muut uudet ehdokkaat FIA:n kalenteriin olivat Itävalta ja Norja. Nämä maat jäivät kalenterin ulkopuolelle.

– Kolme vuotta sitten kun lähdimme asian kanssa liikkeelle, projektiin ei kovin moni uskonut. Nyt kuitenkin saimme osakilpailun takaisin Suomeen ja tehdystä työstä palkinnon, kertoo Aviator Oy:sta Pekka Mustakallio.

Aviator Oy sekä AKK Motorsport ry tulevat tekemään yhdessä Kouvolan kaupungin sekä paikallisen autourheiluväen kanssa parhaansa että vuoden 2010 EM-osakilpailu tulee luomaan uuden standardin sarjalle. Osakilpailun ajankohta takaa suomella mahdollisuuden näyttää parhaimmat puolensa. Suomen kesä on parhaimmillaan juuri heinäkuussa ja EM-sarjan sirkus tulee suoraan Ruotsin osakilpailusta Kouvolaan. Kilpailumme on keskellä sarjaa, mikä takaa kovaa kamppailua pisteistä, koska mikään ei ole vielä silloin ratkennut, sanoo Mustakallio. AKK Motorsportin pääsihteeri Jani Backman välitti suoraan Pariisin FIA-kokouksesta tuoreet tunnelmat.

– Maassamme ajetaan säännöllisesti kansainvälisiä ralleja mutta viimeisestä ratalajien FIA-kilpailusta tulee vierähtäneeksi jo 10 vuotta. Liiton strategiana on tällä hetkellä hankkia maahamme yhä enemmän kansainvälisiä kilpailuja, koska toisaalta se pitää meidät mukana autourheilun kansainvälisessä kehityksessä ja samalla parantaa kansallisen toimintamme laatua. Sekä suorituspaikkojen taso että kansallisen urheilutoiminnan taso, niin kilpailija kuin järjestäjäpuolellakin, kehittyvät suurtapahtumien myötä, sanoo Backman. Paikalliset toimijat Kouvolassa sekä kotimaisen rallicrossin promoottori Aviator Oy ovat tehneet erittäin hyvää ja määrätietoista työtä
EM-kilpailun Suomeen saamiseksi. Suurin työ on varmasti ollut rata-alueen kehittäminen kansainvälisten standardien mukaiseksi, Backman kertoo.

Teksti: Pekka Mustakallio

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste