Viime vuoden Nuorten rallisarjan Suomen mestari Tapio Suominen ajoi Keravalla ensimmäistä kertaa uuden kartanlukijan Pasi Hedmanin kanssa.

 

Mitsubishi Lancer Evo9-mallilla liikkunut kaksikko sijoittui N-ryhmän kovassa seurassa kahdeksannelle sijalle. Ison N-ryhmän voittanut hallitseva mestari Jari Ketomaa oli Suomista minuutin ja 40 sekuntia nopeampi.

 

– Alussa vaivasi jälleen tuttu juttu eli ajamattomuus näkyi suorituksessa. Testaaminen jäi minimiin ennen kesän ensimmäistä rallia, joten iskukyky ei ollut alkupätkillä parhaimmillaan, Suominen myönsi.

 

 

Kisan puolivälissä Suominen piti hallussaan N-ryhmän kahdeksatta sijaa. Sijoitus säilyi samana rallin loppuun saakka.

 

– Alun jälkeen pätkäajat olivat jo lähempänä kärkeä ja se kertoo sen, että kehitystä on tapahtunut ja oikealla tiellä ollaan, ensimmäistä kauttaan nelivetoisella autolla kilpaileva Suominen summasi.

– Uuden kartturin kanssa homma pelasi hienosti, joten tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa osakilpailua.

 

Arolainen kulutti vain neljä rengasta

 

Ford Focus WRC:lla ajava Jouni Arolainen sai jälleen pienen tauon jälkeen kartanlukijakseen Jouko Puhakan. Yhteistyö tuottikin hyvän tuloksen, kun lähtönumero 36 ovissaan liikkunut kaksikko sijoittui A-ryhmässä kuudenneksi.

 

Arolainen ylsi alusta saakka SM-pistevauhtiin ja kahden ajetun erikoiskokeen jälkeen hän oli ryhmässään yhdeksäntenä. Rallin huoltotauokoa vietettiin neljän erikoiskokeen jälkeen, johon mennessä Ford-kuljettaja oli noussut A-ryhmässä seitsemänneksi.

 

Rallin lopulla Arolaisen sijoitus nousi vielä pykälän, joten kuudennen sijan myötä kisan tulostavoite tuli täytettyä:

 

– Kisan kulkuun olen tyytyväinen ja loppua kohden pätkäajatkin kohentuivat. Kirjasin sekä saman EK-ajan että kertaalleen voitinkin SM-sarjan pistejohtoon nousseen kuljettajan Jussi Välimäen.

 

 

Arolainen ja Puhakka tekivät huoltotauolla ennakkosuunnitelmista poikkeavan päätöksen rengasvalinnassaan.

 

– Tiestö oli hyvässä kunnossa ja Puhakka ennakoi kovapintaisen ja irtosorasta puhtaan tienpinnan pidon olevan jopa parempi, jos jatkaisimme samoilla renkailla myös toisen lenkin, jolloin ensimmäiset neljä EK:ta ajettiin toiseen kertaan, Arolainen selvitti.

– Tuo oli kokeneen ammattimiehen päätös. Pito olikin kohdallaan, joten yksi ja sama rengaskerta pelasi ja kesti WRC-auton alla koko reitin läpi.

– Tämänkin kokemuksen perusteella voi todeta, että tälle vuodelle SM-sarjaan tullut renkaiden käyttöä rajoittava sääntö on positiivinen asia, Arolainen jatkoi.

 

A-ryhmän voitti Jarmo Mikkonen ennen Jukka Hiltusta ja Jussi Välimäkeä. Mikkonen kiersi seitsemän erikoiskokeen reitin kaksi minuuttia ja 11 sekuntia Arolaista nopeammin.

 

Osasto