Nuoren miehen mukaan inssiajo sujui ilman kummempia kommelluksia.

– Ei siinä ollut mitään ongelmia. Toki ennakkoon jännitti hieman, mutta ei mitenkään liiaksi. Hyvältä tietysti tuntuu, että ajokortti on nyt taskussa ja uran etenemiselle ei ole enää esteitä. Nyt on helpottunut olo, Rovanperä kertoi tuoreeltaan ajokokeen jälkeen.

Seuraavaksi Rovanperällä on edessään rallin EM-sarjan osakilpailu Latviassa ennen uran ensimmäistä MM-rallia Walesissa. Latviassa alla on nyt ensimmäistä kertaa myös Ford Fiesta R5 -ralliauto.

– En ole Fordilla ajanut kuin muutaman kymmenen kilometriä, joten Latviassa sitten nähdään, miten se oikeasti istuu käteen. Siellä on muutenkin tarkoitus keskittyä opettelemaan autoa ja testaamaan sitä, eikä niinkään kaasu pohjassa ajamiseen, aikaisemmin Skodalla ajanut Rovanperä ennakoi.

17-vuotiaana Rovanperä tekee historiallisen debyytin rallin MM-tasolla 26.-29. lokakuuta ajettavassa Walesin MM-rallissa.

– Onhan se hienoa päästä MM-tasolle ajamaan ja hakemaan sieltä kokemusta, sillä se on kuitenkin tässä tavoitteena ollut koko ajan. MM-rallit ovat niin erilaisia ja se koko maailma on niin omanlaisensa, että hyvä päästä näkemään jo tässä vaiheessa, miten siellä asiat toimivat, Rovanperä pohti.

Neste Ralli onnittelee Kallea ja toivottaa hänet lämpimästi tervetulleeksi muiden suomalaisten MM-kuljettajien joukkoon!

Teksti: Neste Ralli Viestintä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste