– Viime vuonna ajoin vuokra-autolla, ensimmäinen kausi rallin parissa oli vähän kokeilua. Nyt oli aika hankkia oma, pääsen vapaasti harjoittelemaan silloin kun itselle sopii. Tiimi kuitenkin pysyy ennallaan, erittäin hyvien kokemusten vuoksi jatkan CO-Motorsportin väreissä. Kartturiksi tähän ralliin tulee kokenut Hanna Kukkonen. Tutustuin Hannaan kun hän oli viime kaudella Otso Tavailan kartturina, tuli silloin tällöin juteltua ennen erikoiskokeelle lähtöä ja siitä ajatus sai alkunsa, Jyrkiäinen paljastaa.

Jyrkiäisen valmistautuminen Kuopion ralliin on ollut onnistunut, alla on Revontulirallin kolmas sija ja hyvä testipäivä kotikulmilla Hattulassa.

– Revontulirallissa oli paljon uutta, ajoin ensimmäistä kertaa nuoteista talvella, ja kartturi Tuomas Pöntinen luki ensimmäistä kertaa nuotteja. Oli hienoa ajaa legendaarisia pätkiä, mukana oli Myhinpäätä jne. Yhteistyö Tuomaksen kanssa sujui ja kilpailu oli onnistunut. Viime lauantaina ajoin vielä noin 50 kilometriä treeniä, tarkoituksena oli saada luottoa piikkirenkaiden pitoon ja harjoitella vauhdikkaampaa mutkiin menemistä.

Jyrkiäiselle uuden lajin opettelu ei ole tuonut paineita, työtä nuotista ajamisen eteen on tehty johdonmukaisesti. Tavoite onkin jokaisessa kilpailussa ollut parantaa kilpailuvauhtia, se on myös toteutunut.

– Ensimmäinen SM-ralli piikkirenkailla nuotista, ei villejä tavoitteita, vaikka Revontuliralli menikin hyvin. SM-sarjassa kaikki ajavat kovaa, oma tavoite on ajaa hyvin, päästä maaliin ja kerätä kaikki kilometrit talteen, Jyrkiäinen päättää.

Kahdeksan erikoiskokeen mittainen IsoValkeinen SM-Ralli käynnistyy lauantaina 4.2. aamuhämärissä klo 7.30 hotelli Iso Valkeisen pihasta, maaliin Kuopion torille kilpailijat saapuvat klo 17.32 alkaen. Rallia voit seurata suorana lähetyksenä Moottoriurheilu.tv:n YouTube-kanavalta, tulosseuranta ja erikoiskoeajat löytyvät rallin SM-sarjan sivuilta.

Tässä hyödyllisiä linkkejä rallin seuraamiseen:

Suvi Jyrkiäinen Racing | Facebook
SM-Ralli – Etusivu (rallism.fi)
Ralli SM LIVE: IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio – Saturday – YouTube
IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio 3.-4.2.2023 – Kuopion Urheiluautoilijat Ry (kuopionua.fi)
SM-Ralli – Liveseuranta (rallism.fi)
SM-Ralli – GPS-seuranta (rallism.fi)

Rallin aikataulu

Lähtö klo 07:30 Hotelli IsoValkeinen
EK 1 klo 09:15 MetsaMan/Rantakosula  14,16 km
EK 2 klo 09:42 HK-Kolarikorjaamo ja Automaalaamo/Mustinlahti 14,55 km
EK 3 klo 10:50 Stark/Tuusjärvi  12,06 km
EK 4 klo 11:15 Heimosen Puutarha Oy/Riistakoski Vehmersalmi  12 km
EK 5 klo 14:00 Koneurakointi Jarkko Kosunen Oy/Sotkanniemi  7,10 km
EK 6 klo 15:30 Rally Corsa Shop/Talluskylä  12,49 km
EK 7 klo 15:57 Savon Raskashuolto/Venäjänsaari  6,77 km
EK 8 klo 16:17 Saxspeed/Hirvilahti  14,90 km

Toni Lönnroos, kuva Suvi Jyrkiäinen Racing.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste