Turkissa reitit eivät ole aivan niin rankkoja kalustolle kuin Kreikassa, mutta erikoiskokeet eivät silti missään tapauksessa ole sarjan helpoimmasta päästä. Aiempina vuosina Turkissa sääolosuhteet ovat olleet vaihtelevia, mutta tällä kerralla ennusteiden mukaan odotettavissa on kuivaa keliä koko ralliviikonlopun ajaksi.
Turkin ralli ei olut viime vuonna MM-kalenterissa, joten kenelläkään ei ole käytettävissä dataa nyt käytettävissä olevista erikoiskokeista. Tämä takaa osaltaan tiukan kamppailun loppuun saakka. Ralliin startataan torstaina kello 17:00, jonka jälkeen vuorossa on vielä yleisöerikoiskoe Akdeniz Universityn alueella turistikaupunki Antalyan laitamilla. Kaikkiaan kilpailijoilla on edessään 19 erikoiskoetta, joille kertyy mittaa 360,12 kilometriä. Voittaja on selvillä sunnuntaina kello 14:50.
Autouutisia: Suzuki SX4 WRC numerot 11 ja 12
Turkin MM-ralliin startataan samoilla perussäädöillä kuin edelliseen Kreikan osakilpailuun, mutta joitain muutoksia autoihin on tehty. Jousituksen säätöjä on muutettu ja iskunvaimentimet uusittu. Lisäksi auton jäähdytysjärjestelmää on muutettu toimimaan tehokkaammin kuumissa olosuhteissa.
Vaikka Turkin reitit eivät ole yhtä vaativia kuin Kreikassa, on joillain erikoiskokeilla erittäin kivikkoisia osuuksia. Tämän takia oikeiden säätöjen ja ajokorkeuden löytäminen ennakkotestissä tulee olemaan tärkeätä. Suzuki SX4 WRC:n alustan suojausta on myös uudistettu.
Kuljettajauutisia:
Toni Gardemeister on osallistunut Turkin ralliin kahdesti aiemmin, sijoittuen vuonna 2005 kuudenneksi. P-G Andersson on sitä vastoin kilpaillut Turkissa kolmesti, joten tämä on yksi harvoista ralleista, joissa ruotsalaisella on tiimikaveriaan enemmän kokemusta. Andersson voitti Junioreiden luokan vuonna 2005. Myös vuonna 2006 hän oli kilpailun nopein, mutta hänet hylättiin maalissa lisävalojen asentamisesta syntyneen sääntötulkinnan perusteella.
Gardemeister ei ole kilpaillut Turkissa kolmeen vuoteen, joten kilpailun reitti on hänelle käytännössä uusi.
”Pätkistä ei tosiaan ole paljoa hajua, mutta aiemmilta kerroilta on jäänyt sellainen mielikuva, että erikoiskokeet ovat kuitenkin aika mukavia. Vuonna 2003 oli todella kylmä sää ja osa pätkissä olivat lumen ja jään peitossa. Vuonna 2005 oli nuotituksen aikana todella raskas sumu, ja tästä johtuen hyvien nuottien teko oli erittäin vaikeata. Toivottavasti tällä kertaa kelit olisivat vähän parempia. Olemme viime aikoina saanet parannettua auton luotettavuutta ja se on tavoitteenamme myös jatkossa”, Gardemeister sanoo.
Myös P-G Andersson on iloinen molempien autojen tuomisesta maaliin erittäin vaikeassa Kreikan rallissa, ja vielä keräten ensimmäistä kertaa kauden aikana tiimipisteitä molempien autokuntien voimalla.
”Olemme nyt ehdottomasti oikealla tiellä, ja Turkista haemme hyvää tulosta. Koska odotettavissa olevat olosuhteet eivät ole yhtä vaativat kuin Kreikassa, uskoisin että pystymme kamppailemaan myös henkilökohtaisista pisteistä. Ja jos auto toimii yhtä hyvin kuin Kreikassa, en näe mitään syytä, miksen niitä pisteitä voisi napata. Pidän Turkin rallista erittäin paljon, joten nyt voisi vaikka puristaa hiukan enemmän”, Andersson kertoo.
Tiimiuutisia:
Autojen kestävyys on edelleen teema, mihin Suzuki World Rally Team keskittyy myös Turkissa, joka on kauden viimeinen ns. rankka ralli. Turkin jälkeen asfaltti tulee samaan enemmän painotusta, sillä kauden toisella puoliskolla edessä on vielä kolme asfaltilla ajettavaa osakilpailua; Saksa, Katalonia ja Korsika.
”Turkki on hyvä paikka kehittää autoa tämän tyyppisissä vaikeissa olosuhteissa. Vaikka olemme viime aikoina saaneet parannettua autoa isoin harppauksin, on silti työtä hyvin paljon edessä, mikäli aiomme vielä joskus kivuta podiumille. Meidän realistinen tavoite Turkissa on tuoda jälleen molemmat autot maaliin pistesijoilla ja tätä kautta rakentaa pohjaa myös tulevaa ajatellen” Suzuki World Rally Teamin johtaja Nobuhiro ”Monster” Tajima painottaa.
Teksti: Timo Rintakoski