Vastauksena globaalin taloudellisen epävakauden aiheuttamaan automyynnin vähentymiseen, on Suzuki viipymättä ryhtynyt toimenpiteisiin, mm uudelleenarvioimalla globaaleja tuotantomääriään. Yhtiö näkee kutistuvan trendin kuitenkin pidemmän aikavälin kehityksenä kuin lyhytaikaisena ilmiönä. Turvatakseen tulevaisuuden liiketoimintaympäristönsä yhtiö arvioi kokonaistoimintansa ja on päättänyt keskittyä liiketoimintansa ydinalueisiin kuten tuotantojärjestelmien, ympäristöystävällisen tekniikan ja uuden sukupolven voimansiirtojärjestelmien kehittämiseen. Tästä johtuen Suzuki on päättänyt vetäytyä Rallin MM sarjasta.
Suzuki aloitti Junioreiden rallin MM-sarjassa (JWRC) vuonna 2002 Ignis Super 1600:lla ja saavutti kaksi kuljettajien mestaruutta. Yhtiö siirtyi rallin MM-sarjaan WRC-tasolle vuoden 2008 alusta. Osallistuminen näihin molempiin rallisarjoihin on vaikuttanut myönteisesti sekä tuotekehitykseen että markkinointiin vahvistaen voimakasta urheilullista brändi-imagoa erityisesti Euroopassa.
Suzuki jatkaa tukeaan asiakkaille, jotka osallistuvat Junioreiden MM-sarjaan ja paikalliselle moottoriurheilulle kuten Swift Cup -sarjoille ja Swift Super 1600 autoilla Euroopassa ja muualla maailmassa kilpaileville tiimeille.
Suzuki kiittää lämpimästi sponsoreitaan ja kannattajiaan ympäri maailmaa vahvasta tuesta toiminnalleen. Yhtiö jatkaa arvostettujen tuotteidensa toimittamista asiakkailleen hyödyntäen rallin MM sarjoista saatuja kokemuksia.
Teksti: Timo Rintakoski