Perjantaina 15.8. alkavan rallin ensimmäinen päivä ajetaan Mosel jokea reunustavien viinitarhojen pitkiä suoria ja tiukkoja neulansilmämutkia sisältävillä kapeilla teillä. Toisena kilpailupäivänä ovat vuorossa Baumholderin sotilasalueen pahamaineiset erikoiskokeet. Panzerplatten betonipäällysteiset tiet ovat sateen sattuessa erittäin liukkaita. Lisäksi ajovirhe lauantain erikoiskokeella tarkoittaa usein keskeytystä, sillä nämä erikoiskokeet on reunustettu betonipilareilla, jotta panssarivaunut eivät eksyisi niille tarkoiteluilta reiteiltä. Kilpailun päätöspäivän erikoiskokeet ovat kaikkein lähimpänä perinteistä asfalttirallia. Tiet ovat jouheita ja suht nopeita.
Kilpailun keskuspaikkana on Saksan vanhin kaupunki, Trier, aivan Luxemburgin rajan tuntumassa. Rallin lähtö, maali ja suuren suosion saanut super special erikoiskoe ajetaan kaupungin keskustassa, Roomalaisten rakentaman Porta Nigran ympärillä. Kilpailussa ajetaan 19 erikoiskoetta yhteismitaltaan 353.75 kilometriä.
Autouutisia: Suzuki SX4 WRC numerot 11 ja 12
Saksan MM-ralli on ensimmäinen kilpailu asfaltilla Suomessa ensimmäistä kertaa esiintyneen, ja Toni Gardemeisterin pisteille tuomalla uudistetulla Suzuki SX4 WRC:llä. Auto kori on nyt aiempaa kevyempi ja myös jousituksen ja voimansiirron säätöjen kanssa on tehty paljon työtä. Näin auton käsiteltävyyttä, ajettavuutta ja rengaspitoa on saatu parannettua. Myös auton jäähdytyksen sekä alustan suojausta on parannettu.
Kuljettajauutisia:
Sekä Toni Gardemeisterilla että P-G Anderssonilla on molemmilla aiempaa kokemusta Saksan MM-rallista. Tosin P-G on osallistunut kilpailuun ainoastaan kerran, mutta sitä vastoin Gardemeisterilla on kokemusta kilpailusta rutkasti. Toni on startannut Saksassa kuusi kertaa. Hänen paras tulos on vuodelta 2006, jolloin hänen sijoittui neljänneksi. Viime vuonna hän saavutti maalin seitsemäntenä.
”Pidän asfaltilla ajamisesta, vaikka Saksa onkin aika kaukana tyypillisestä asfalttirallista. Kuitenkin tässä on jotain yhteneväistä Monte Carlon kanssa. Pito saattaa vaihdella rutkasti jopa pätkän aikana, ja sääolosuhteet muuttua hyvinkin nopeasti. Ikinä ei voi olla täysin varma mitä seuraavan mutkan takana on odotettavissa. Vaikka reitillä on joitain nopeita osuuksia, ei tässä kilpailussa ratkaisevinta ole maksimiteho, vaan se, että auto ajettavuus on hyvä erilaisilla osuuksilla. Ja kaikkein tärkeintä on, että pystyy välttämään virheitä ja ongelmia. Jos vältämme ongelmat, niin tämä ralli voi olla meille hyvä mahdollisuus,” Gardemeister korostaa.
P-G Andersson pitää myös asfaltilla ajamisesta. Joka tapauksessa hänellä on vielä pitkä matka tiimikaverinsa kokemukseen. Ruotsalainen sijoittui neljänneksi Junioreiden luokassa Suzuki Swift S1600 autollaan vuonna 2005.
”Rallista tulee varmasti mukava, vaikken erikoiskokeita kovin hyvin tunnekaan. Olemme kuitenkin tämän vuoden aikana huomanneet, että meillä on mahdollisuuksia saavuttaa pistesijoja ralleissa, joista en omaa aiempaa kokemusta. Tavoitteeni on kerätä asfalttikokemusta, päästä maaliin, ja toivon mukaan vielä pistesijoilla,” Andersson toteaa.
Tiimiuutisia:
Vain vähän alle kaksi viikkoa on kulunut sarjan kovavauhtisimmasta sorarallista, on Suzuki uuden haasteen edessä. Kauden kuudesta viimeisestä osakilpailusta kolme ajetaan asfaltilla. Näin ollen edessä on jälleen uuden oppimista, niin kuljettajilla kuin insinööreilläkin.
”Saksan ralli on ehkäpä kauden haastavin asfalttikilpailu, emmekä ole ajaneet asfaltilla seitsemään kuukauteen. Lisäksi olemme ensimmäistä kertaa SX4 WRC:llä Saksassa, joten meillä on varmasti paljon opittavaa. Mutta kun peilaa mennyttä, on Saksan osakilpailussa ollut mahdollista tehdä hyvä tulos välttämällä ongelmat. Joten ohjeeni kuljettajille on; välttäkää turhia riskejä. Sillä välin koetamme parantaa SX4 WRC:n kilpailukykyä ja luotettavuutta, ” Suzuki World Rally Teamin johtaja Nobuhiro ”Monster” Tajima painottaa.
Teksti: Timo Rintakoski