Norrgård on nyt ajanut jo kaksi ensimmäistä sarjan osakisaa. Espanjan avauksessa mies tosin kärsi moottorikelkkaonnettomuuden jäljiltä kylkiluun murtumista eikä taistellut voitosta, mutta Tsekissä miehellä oli aivan eri tatsi. Johtuneeko Norrgårdin hyvä vauhti rennommasta otteesta, kun ei enää tarvitse keskittyä maaliinpääsyyn ja EM-pisteiden kartuttamiseen?
– Kaikki sujui tosi hyvin. Kiva kun kylkiluut ovat parantuneet ja sai vääntää rattia kahdella kädellä oikein kunnolla. Täytyy myöntää, että yllätyin itsekin, kuinka paljon sain eroa kakkoseen, paljasti Norrgård.
– Jotenkin kuvaavaa rallille oli, että esimerkiksi meidän kategoriassamme kolmen kärjessä olivat suomalainen, saksalainen ja britti, etelän pojat eivät täällä juhlineet. Ajoimme vaihtelevissa olosuhteissa, oli sadetta, pimeää, mutta kuitenkin pääsääntöisesti kuivat tiet.
Kategoriassa 1 jatkuvasti menestyneet italialaiskuljettajat Antonio Parisi ja Carlo Fiorito eivät tällä kertaa olleet kärjessä. Parisi oli kategorian neljäs ja Fiorito kuudes. Kumpikin ajaa Norrgårdin kanssa samassa luokassa, Parisilla eroa suomalaiseen kertyi lähes neljä minuuttia.
Runsaasti suomalaispareja
Historicien EM-sarjan toiseen osakisaan Tsekin Historic Vltava Rallyyn lähti lopulta yhteensä 16 suomalaisparia, kun Teuvo Hämäläinen perui osanottonsa. EM-sarjan konkari Sverre Norrgård kartturinsa Ari Koposen kanssa korjasi isoimman potin voitettuaan luokkansa lisäksi myös kategorian 1. Luokkavoittoja tuli kaiken kaikkiaan seitsemän, näistä kolme pareille, jotka ovat ilmoittautuneet EM-sarjaan ja keräävät näin ollen EM-pisteitä yhdeksän osakisan EM-sarjassa.
Historic-ralleissa ei ajeta yleiskilpailun voitosta, vaan luokittain ja autot on määritelty eri luokkiin valmistusvuotensa sekä moottorin kuutiotilavuuden mukaan. Vanhimmat autot, ennen vuotta -69 valmistetut ajavat kategoriassa 1.
EM-sarjalaisista Esa Peltonen voitti myös luokkansa D1 kategoriassa 3. Peltonen ajautui valitettavasti ongelmiin erikoiskokeella 3, kun Starletista lähti pyörä omille teilleen. Sääntöjen mukaan Peltonen sai Rally 2 -säännön perusteella jatkaa kuitenkin rallia, mutta sai reippaasti aikasakkoa. Tällä kertaa aikasakosta ei lopulta ollut liikaa harmia, sillä Peltonen oli luokassaan ainoa maaliin tullut.
Kategoriassa 3, mutta luokassa D4 ajava hyvinkääläinen Pentti Veikkanen onnistui vihdoin kartturinsa Timo Jaakkolan kanssa pääsemään maaliin. Tuloksena luokan kakkossija itävaltalaisen Karl Wagnerin jälkeen.
Kategoriassa 4 luokassa E6 legendaarisella Lancia 037 Rallyella nykyisin ajava Ville Silvasti yhdessä Risto Pietiläisen kanssa oli myös hyvässä vauhdissa. Avauskisasta Espanjassa miehille kirjattiin keskeytys tekniseen vikaan, nyt tuloksena luokkavoitto ja yleiskisan kolmanneksi nopein pari.
Elias Kivitila–Timo Tuominen pääsivät myös maaliin luokassa B4 sijoittuen kolmanneksi. Muita ei EM-sarjaan ilmoittautuneista maaliin päässyt.
Kisasta muita huomioita
Suomalaispareista, jotka eivät ole EM-sarjaan ilmoittautuneet, löytyy myös todella kovia kuljettajia. Muun muassa Ari Kirvesmäki kartturinsa Jukka Jämsenin kanssa sijoittui luokkavoittonsa myötä yleiskisassa peräti viidenneksi.
Esa Peltosen lisäksi Rally 2 -säännön myötä keskeytyksen jälkeen kisaa pääsivät jatkamaan Jari Hyvärinen sekä Lauri Lajunen.
Jari Latvala kärsi tekniikkaongelmista koko viime kauden. Tämän kauden avaus jäi eduskuntavaalien vuoksi väliin, ja valitettavasti jälleen tuli sitten keskeytys teknisen vian vuoksi. Klaus Wilkman yhdessä Hanna Valosen kanssa lähti Tsekin kisaan kategoriansa pistejohdossa, mutta pistepussi ei kasvanut tällä kertaa.
– Keskeytimme erikoiskokeelle 10, kun vaihdelaatikko antautui, raportoi Valonen.
Vesa Rissasen ja Kirsi Holmbergin lähtö evättiin katsastuksessa, kun polttoainetankki ei täyttänyt nykyisiä sääntöjä.
Seuraava EM-sarjan osakisa ajetaan Espanjassa Rally de Asturias Historicon merkeissä toukokuun viimeisenä viikonloppuna.
Tsekin Vltava Rally 26.–27.4.2019
Tulokset:
Yleiskilpailu sekä suomalaisparit
1. ”Lucky”–Fabrizia Pons Italia Lancia Delta HF Integrale E4 1.27.50,5
2. Karl Wagner–Gerda Zauner Itävalta Porsche 911 SC D4 +3.09,2
3. Ville Silvasti–Risto Pietiläinen Suomi Lancia 037 Rally E6 +3.14,3
4. Pentti Veikkanen–Timo Jaakkola Suomi Porsche 911 SC D4 +7.11,5
5. Ari Kirvesmäki–Jukka Jämsen Suomi Toyota Corolla E2 +7.16,2 (ei EM)
…
13. Jouni Papunen–Petteri Soini Suomi Mercedes-Benz 190 E E4 +14.15,2 (ei EM)
14. Sverre Norrgård–Ari Koponen Suomi BMW 2002 TI B4 +15.03,8, kategorian 1 voittaja
17. Pasi Koskinen–Taru Koskinen Suomi Escort RS 1600 C2 +16.47,4 (ei EM)
22. Esa Peltonen–Jyrki Saarto Suomi Starlet D1 +19.02,6
23. Elias Kivitila–Timo Tuominen Suomi BMW 2002 TI B4 +19.10,2
24. Juha Selänne–Markku Haarala Suomi Skoda Favorit 136L E1 +19.11,6 (ei EM)
26. Ari Salminen–Mika Virtanen Suomi Porsche 924 Turbo D4 +22.04,4 (ei EM)
30. Lauri Lajunen–Arto Arola Suomi Triumph TR7 C3 +37.57,1 (ei EM)
32. Jari Hyvärinen–Jarno Ala-Turkia Suomi Volvo Amazon 122 S B4 +39.58,9
33. Pekka Anttalainen–Antti Hietaniemi Suomi Skoda Felicia Super A2 +49.04,7 (ei EM)
Suomalaiset luokkavoittajat:
Luokka A2: Anttalainen–Hietaniemi; B4: Norrgård-–Koponen (myös kategorian 1 voittaja); C2: Koskinen–Koskinen; D1: Peltonen–Saarto; E1: Selänne–Haarala; E2: Kirvesmäki–Jämsen; E6: Silvasti–Pietiläinen
Keskeyttäneet:
Jari Latvala–Asko Sairanen Toyota Celica GT-4 (tekninen vika, EK9)), Vesa Rissanen–Kirsi Holmberg Escort RS 1600 (ei EM) (polttoainetankki ei täyttänyt sääntöjä, lähtö evätty) ja Klaus Wilkman–Hanna Valonen Triumph TR8 (vaihdelaatikko EK10); Teuvo Hämäläinen–Pirjo Rosberg peruivat osanottonsa.
Teksti: Kikka Kuosmanen