CHL Sport Auto -tallissa kilpaileva kaksikko ajoi eilen onnistuneet testit ja nuotitus tapahtui viime viikonloppuna. Välipäivinä he ovat tarkastaneet erikoiskokeita videolta ja valmistautuneet tulevaan koitokseen tankkaamalla nestettä ja ravintoa. Lämpöä on yli 30 astetta ja se tarkoittaa että kilpa-autossa asteet liikkuvat 50-60 välillä.

– Eilinen testipäivä sujui hyvin. Ajoimme Rodezin alueella samanlaisella asvaltilla mitä itse rallissa ajetaan. Saimme hyvät säädöt autoon ja näimme myös miten rengas kuluu näissä olosuhteissa. Ilman lämpötila on 33 astetta varjossa, ja asfaltti reilusti yli 50 astetta auringossa. Pitkät, yli 30 kilometriset pätkät tulevat olemaan hankalia renkaiden osalta, kertoo Tade Lario testistään.

Tällä hetkellä Lario on sarjassa seitsemäntenä ja junioreiden neljäs, kun viime osakilpailussa tuli keskeytys. Sarjan seitsemästä rallista kuitenkin vain viisi parasta lasketaan loppupisteisiin, joten kaikki on vielä mahdollista.

Viikonloppuna ajetaan yhteensä 10 erikoiskoetta pituudeltaan 206 km. Tulevaa kilpailua varten Lariolla on selvät suunnitelmat.

– Tiet ovat nopeita ja heti avauspätkä on 35 km pitkä. Kovaa pitää mennä, mutta samalla huolehtia siitä, että renkaat kestävät. Tasaisia aikoja ilman virheitä, niin uskon että ollaan korkealla. Vauhtia ja yritystä meiltä löytyy, sen voin luvata, päättää Lario.

Teksti: Tade Lario tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste