Lopulta varmistimme toisen sijan vasta viimeisellä metsäpätkällä, kertoo Lario tasaisesta kamppailusta.

Luokan voittoon ajoi Miika Hokkanen 11,3 sekunnin erolla Larioon. Kolmanneksi sijoittunut Miki Lindblom jäi 16,4 sekuntia kärjestä. Jälleen kerran SM3-luokka oli koko rallin tasaisin, kun kahdeksan kärki mahtui minuutin sisään. Seitsemännellä erikoiskokeella luokan kolme parasta ajoivat peräti 0,1 sekunnin sisään.

Kouvolan osakilpailun jälkeen SM3-luokan viiden kärki pääsee osallistumaan Tulevaisuuden Tähti -karsintatilaisuuteen. Yksi näistä alle 25-vuotiaista nuorista voittaa itselleen täydellisen ajopaketin Jyväskylän Neste-ralliin. Kaksipäiväiset valintatestit järjestetään keskiviikkona ja torstaina Vierumäen urheiluopistolla ja Lario on luonnollisesti innoissaan tästä mahdollisuudesta.

– Avoimin mielin lähdetään kisailemaan Tulevaisuuden Tähti -paikasta. Tämä on hieno mahdollisuus ja aion antaa testeissä kaikkeni. Sitten nähdään mihin se riittää. Valintakokeet ovat monipuoliset, siellä testataan kuljettajien fysiikkaa, psyykettä, median kanssa toimimista sekä nuotitustaitoja. Varmasti tulee tasainen kisa ja mikäs sen parempaa, toteaa Lario.

Rallin SM -sarja jatkuu seuraavan kerran 8.-9. syyskuuta Uudenkaupungin osakilpailulla.

SM3-luokan pistetilanne 5/7 osakilpailun jälkeen

Emil Lindholm 77

Miika Hokkanen 77

Taisko Lario 52

Jussi Lindberg 46

Olli Pollari 44

Teksti: Tade Lario Tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste