Lario tykitti Terre des Cardabelles -rallissa kolme pohja-aikaa, kun lauantaina ajettiin yhteensä kuusi erikoiskoetta soralla. Larion etumatka Peugeot 208 RallyCupin kärjessä on 17,9 sekuntia ennen Karl Pinheiroa.

– Erittäin hieno päivä. Kolme pohja-aikaa on kova juttu siihen nähden, että ei pystytty yhtään ajamaan ralliautoa viime lauantain tärskyn jälkeen ennen itse kisaa. Vieläkin aika monesta paikkaa kolottaa, mutta pätkillä keskittyminen ja adrenaliini vievät kivun pois, CHL Sport Auto -tallin suomalaiskuski summaa.

– Aika rajut ja karkeat pätkät täällä on. Meillä yksi rengas lähti vanteelta, mutta ei se vauhtiin juuri vaikuttanut. Tosi ehjä päivä saatiin ajettua. Huomenna on vielä neljä erikoiskoetta jäljellä ja kovaa pitää ajaa maaliin asti, Lario jatkaa.

21-vuotias rallilupaus päätti osallistumisestaan Peugeot Cupin kauden toiseksi viimeiseen kisaan viime hetkellä Lempäälässä sattuneen ulosajon vuoksi. Lario on kuitenkin yltänyt kartturinsa Tatu Hämäläisen kanssa ehkä uransa kovimpaan vauhtiin viime viikonlopusta sisuuntuneena.

– Nyt me ollaan sillä tasolla, mihin me kuulutaan. Kolme edellistä kisaa on kaatunut teknisiin murheisiin, mutta nyt kun kaikki toimii, niin meillä riittää vauhti voittotaisteluun, Lario sanoo.

Jos Lario ylittää sunnuntaina maalilinjan kisan voittajana, on nuorukaisella kaikki mahdollisuudet nousta vielä Peugeot 208 RallyCupin mitaleille alkukauden hyvien sijoitusten siivittämänä.

– Kaikkemme tehdään, että huomenna juhlitaan voittoa. Kovaa on tultava, sillä niin tulee muutkin. Nyt on tosi hyvä fiilis, kun homma pelittää, Lario hehkuttaa.

Sunnuntaina Terre des Cardabelles -rallissa ajetaan vielä neljä erikoiskoetta ja ek-kilometrejä on jäljellä noin 60. Peugeot 208 RallyCupin päätösosakilpailu ajetaan marraskuun lopussa asfaltilla.

Teksti: Tade Lario tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste