Ilmassa oli perinteisen suomalaisen moottoriurheilujuhlan tuntua, kun viisi ralliohjusta kerrallaan asettui rinnakkain lähtöviivalle ja ampaisi 10 sekunnin välein Tahkolahden jäälle rakennetulle radalle. Lumi pöllysi, moottorit ärjyivät ja paikalle kerääntyneelle runsaslukuiselle yleisölle tarjoiltiin vauhtia ja tiukkoja käänteitä ns. koko rahan edestä.

 

Toisessa lähtöryppäässä radalle startannut Ari Vihavainen kellotti WRC-Fordillaan pohja-ajan tälle kisan avauserikoiskokeelle. Vihavaisen aika oli 2.12,6. Toiseksi nopeinta vauhtia piti ärhäkällä, Super 2000 -luokan Fiat Grande Puntollaan Kristian Sohlberg, joka jäi 1,1 sekuntia Vihavaisen pohja-ajasta.

 

Kolmanneksi kaasutteli Kosti Katajamäki ajokkinaan Mitsubishi Lancer Evo 9. Katajamäki hävisi kakkossijan hiuksenhienolla 0,5 sekunnin erolla Sohlbergiin. Neljännen sijan jakoivat Katajamäen tapaan Mitsun Evo 9:llä ajava Jarkko Nikara ja Subarun Teemu Arminen. Nikara ja Arminen jäivät Vihavaisen kellottamista pohjista 3,1 sekuntia.

 

Armisen tiimikaveri Jari Ketomaa oli kuudes, ja kauden kahta ensimmäistä SM-rallia dominoinut Juha Salo oli EK1:llä seitsemänneksi nopein.

 

Ralli jatkuu huomenna aamulla, jolloin vuorossa on seitsemän pätkän verran ns. perinteisiä erikoiskokeita. Lauantaina osan 2 lähtö ja kilpailun maali sijaitsevat TahkoSpan piha-alueella. Ensimmäinen autokunta ampaisee reitille klo 09:01. Maaliin saavutaan noin klo 15:20 alkaen. Rallin keskitetty huoltoparkki sijaitsee TahkoSpan edessä.

 

 

Online -tulospalvelu osoitteessa: http://www.tenab.net/online.htm

 

MTV3 lähettää TahkoSpa SM-rallin kisakoosteen sunnuntaina 9.3. klo 13:50.

 

Lisätietoja Ralli SM -sarjasta osoitteessa: www.autourheilu.fi/rallism ja TahkoSpa SM-rallista osoitteessa: www.nilua.fi/spa_ralli.htm

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste