Keski-Ruotsissa, lähellä Ruotsin MM-rallin keskuspaikkaa Torsbytä asuva perhe on täydellisesti autourheilusta hurmioitunutta.
Petter kilpailee yhä aktiivisesti rallicrossin MM-sarjassa ja on voittanut lajin maailmanmestaruuden kahdesti, vuosina 2014 ja 2015. Myös Pernillan kilpailuhistoriasta löytyy MM-ralleja N-ryhmän Mitsubishin ratissa.
Nyt perheessä eletään uutta aikakautta. Poika Oliver on innostunut kulkemaan isänsä jalanjälkiä ja himoitsee myös rallin MM-sarjaan.
Edellisen kerran Petter nähtiin itse ratin takana MM-rallissa kaudella 2012, mutta norjalainen seuraa yhä lajia tarkasti. Mies uskoo Toyotan vahvuuteen liittymisen tehneen erityisen hyvää Jari-Matti Latvalalle.
– Ralli on fantastista. Poikani on nyt alkanut ajamaan ja on ollut jo kahdessa kisassa. Hänen unelmansa on ajaa rallia. Olen koettanut analysoida myös MM-ralleja. (Sebastien) Ogier vaikuttaisi olevan tosi nopea. Myös Jari-Matille henkinen muutos oli vaikuttava. Tommi (Mäkinen) on kova ukko. Tiedän sen jo niiltä ajoilta, kun olin hänen tallikaverinaan. Hän on taatusti hyvä apu myös Jari-Matille.
Solbergien ainokainen Oliver on vuotta nuorempi kuin Kalle Rovanperä, joka niin ikään kilpailee yhä Latvian rallisarjassa. Nuorukaiset ovat jo ystävystyneet keskenään, eikä kielimuuriakaan ole. Molemmat juttelevat toisilleen sujuvasti englanniksi.
– Hän kokeili jo minun rallicrossautoani ja on ajanut jäälläkin. On vaikea olla vanhempana rallissa. Pysyttelen huoltoparkissa ja annan Oliverin tehdä työnsä ja kerätä kilometrejä. Hänen unelmansa on rallissa. He ovat Kallen kanssa kavereita ja vaihtavat Snapchat-viestejä. Oliver katsoo Kallea ylöspäin, sillä hän on ajanut hienoja tuloksia, kehaisee Petter.
Toyotalle mieli
Se että myös jälkikasvu päätyi moottoriurheilun pariin ei ollut lainkaan ihme. Koko suku, Petterin velipoikaa Henningiä myöten on tuttu näky eri moottoriurheilulajien varikoilla.
Kilpailulisenssin haltijoiden määrässä kyse on hyvinkin maailmanennätyksestä.
– Minun ja Petterin lisäksi kilpailulisenssit ovat molempien vanhemmilla, isovanhemmilla, siskollani ja serkuillani. Suvussamme on moottoriurheilun harrastajia, joista 34:llä on tai on ollut kilpailulisenssi, ja luku vain kasvaa. Jos meillä on päivällinen tai syntymäpäiväjuhla, kaikki puhuvat vain moottoriurheilusta, Petterin vaimo Pernilla naurahtaa.
Sen verran eroa avioparissa on, että yllättäen äiti on innokkaampi lähtemään erikoiskokeelle, kun ralli on käynnissä ja Oliver kilpailemassa.
– Minusta on jännää mennä metsään seuraamaan lähelle tapahtumia. Petter on tosi hermostunut ja haluaa usein jäädä vain huoltoalueelle. Oliver todella haluaa ralliammattilaiseksi ja haluaa ajaa Toyota Gazoo Racingissa. Ruotsin rallin aikaan saimme viirejä ja kortteja tiimiltä, ja nyt hänen huoneensa on täynnä Toyota-tavaraa.
Vapaa-ajan ongelmia perheelle ei tule. Siitä pitää huolen se, että Petter tavoittelee tälläkin kaudella rallicrossin maailmanmestaruutta. Tällä kertaa Volkswagenin ratissa. Sarja alkaa huomenna torstaina Barcelonan-osakilpailulla.
Aina silloin tällöin vanhemmatkin ennättävät yhä erikoiskokeille, mutta silloin tunnelmasta nautitaan enää Historic-luokan autolla.
– Rallicross teettää meille paljon töitä. Aika ennen kauden alkua on todella hektistä. Olimme Petterin kanssa Ruotsin rallin Historic-luokan kilpailussa vuosina 2013, 2014 ja 2015 ja voitimme ne kaikki. Viime vuonna kilpailu peruttiin lauhan sään vuoksi, ja tänä vuonna olimme samaan aikaan ajetussa Oliverin rallissa Latviassa. Hän oli myös Petterin kanssa kunnon talvirallissa Ford Escortilla pari viikkoa sitten.
Oliver-pojalle on jo täksi kaudeksi rakennettu mittava kilpailuohjelma. Luvassa on niin rallia kuin rallicrossiakin. Saattaapa nuorukainen päästä isänsä tavoin myös 600-hevosvoimaisen Supercarin rattiin.
– Oliver ajaa kuusi rallicrossin Nordic-sarjan osakilpailua sekä viisi rallia Latviassa. Ehkä hän voi osallistua Nordic-sarjan kisoihin Supercarilla, joka nyt vain seisoo tallissa, arvelee Pernilla Solberg.
Teksti: Miika Wuorela