Kalle Rovanperä kiidätti Skodansa WRC2-luokan kärkipaikalle ajamalla luokkansa pohjat kuudella erikoiskokeella.
Tänak kasvatti lauantaina johtoaan 46,5 sekuntiin ennen Thierry Neuvillea. Tänak oli nopein viidellä erikoiskokeella seitsemästä ja lähes tuplasi etumatkansa perjantaiseen verrattuna.
– Kaikki on toiminut todella hyvin. Minulla on hyvä tunne autosta, varsinkin tämän päivän nopeat ja sujuvat tiet sopivat autolle todella hyvin. En yrittänyt ihan niin kovaa kuin eilen, kun ajoin ihan rajoilla. Tänään minulla oli ehkä hieman enemmän kontrollia, mutta silti ajat olivat selvästi melko hyviä. Aamulla olosuhteet olivat hankalat paksun sumun vuoksi, mutta selvisimme siitä ja tämä iltapäivä oli todella nautinnollinen. Sunnuntain erikoiskokeille pitää lähteä nöyrin mielin, sillä El Condor ja Mina Clavero ovat todella rankkoja pätkiä ja hyvin erilaisia verrattuna tämänpäiväisiin. Minulla on kuitenkin suht itsevarma olo, kertasi Tänak lauantaipäiväänsä.
Toyota Gazoo Racingin toinen jäljellä oleva tiimikuljettaja Esapekka Lappi nosti viimeisellä erikoiskokeella itsensä kaksi sijoitusta ylöspäin kuudenneksi.
– Aamu alkoi hyvin; auto toimi ja säädöt tuntuivat hyviltä. Pitkällä erikoiskokeella sain väärän nuotin enkä nähnyt mitään sumun vuoksi, joten ajauduimme pitkälti ulos tieltä. Onneksi emme osuneet mihinkään. Tällaista voi sattua, olemme vain ihmisiä. Iltapäivä oli todella lupaava. Tiedämme kaikki auton potentiaalin, jota Ott on näyttänyt eilisestä lähtien. Olen itsekin pääsemässä parhaimpaan askel askeleelta. Kellotin muutamia hyviä aikoja ja tie puhdistui koko ajan takanani ajaville kuljettajille, joten olen tyytyväinen vauhtiin. Jokainen päivä on erilainen täällä Argentiinan rallissa, ja huomisen erikoiskokeet ovat hitaimpia, erittäin teknisiä, kapeita ja kivisiä. Sen vuoksi en tiedä saanko samaa itsevarmuutta huomiselle, mutta varmasti yritän, tuumaili Lappi.
Toyota Gazoo Racingin tallipäällikkö Tommi Mäkinen oli tyytyväinen kahden jäljellä olevan tiimikuljettajansa suorituksiin Jari-Matti Latvalan keskeytettyä perjantaina.
– Aivan fantastinen päivä jälleen Ottilta tänään. On hienoa todistaa sitä itsevarmuutta mikä hänellä on tällä hetkellä. Tuntuu, ettei mikää hidasta häntä tällä hetkellä. Nyt pitää vain ristiä kätensä huomista varten. Tiedämme, että huomisen erikoiskokeet vuorilla ovat todella haastavat. Ne eivät ole niin nopeita mutta siellä on paljon kiviä ja pitää yrittää välttää rengasrikkoja. Esapekalla oli epäonnea aamun pitkällä erikoiskokeella mutta muuten hänellä sujui hyvin. Oli hyvä nähdä nopeus mitä häneltä löytyi iltapäivällä vaikka hän on ensimmäistä kertaa täällä, kiitteli Mäkinen.
Rallin ihmelapseksikin tituleerattu Kalle Rovanperä nosti mahtavalla ajosuorituksellaan itsensä WRC2-luokan kärkipaikalle ennen Ruotsin Pontus Tidemandia.
– Päivän hyvät otteet nostivat meidät WRC2-luokan kärkipaikalle 23,2 sekunnin erolla tiimikaveri Pontus Tidemandiin. Voitettiin tänään kuusi erikoiskoetta seitsemästä mahdollisesta! Ollaan tänään koitettu ajaa omaa ajoa riskejä vältellen ja se on onnistunut hyvin. Huomenna on vuorossa vielä kolme erikoiskoetta joten virheisiin ei ole varaa, Rovanperä summaili.
Neljäs suomalaiskuljettaja Teemu Suninen ei ollut täysin tyytyväinen omaan suoritukseensa lauantaina. Mies on tällä hetkellä yhdeksäntenä reilun neljän minuutin erolla kärkeen.
– Ajoin pitkän pätkän ehkä hieman liian varovaisesti, luulen että olisin pystynyt ajamaan nopeammin. Tuolla erikoiskoe on kapeaa tietä missä on paljon puita ympärillä. Onneksi pääsimme ainakin tämän vaikean pätkän läpi, selitti Suninen.
Argentiinan ralli päättyy sunnuntaina, jolloin ajetaan viikonlopun kolme viimeistä erikoiskoetta.
Tulokset lauantain jälkeen:
1 Ott Tänak/Martin Järveoja (Toyota Yaris WRC) 2h58m33.9s
2 Thierry Neuville/Nicolas Gilsoul (Hyundai i20 Coupe WRC) +46.5s
3 Dani Sordo/Carlos Del Barrio (Hyundai i20 Coupe WRC) +1m08.2s
4 Sebastien Ogier/Julien Ingrassia (Ford Fiesta WRC) +1m59.0s
5 Andreas Mikkelsen/Anders Jaeger (Hyundai i20 Coupe WRC) +2m13.8s
6 Esapekka Lappi/Janne Ferm (Toyota Yaris WRC) +2m42.9s
7 Elfyn Evans/Daniel Barritt (Ford Fiesta WRC) +2m49.1s
8 Kris Meeke/Paul Nagle (Citroen C3 WRC) +3m20.4s
9 Teemu Suninen/Mikko Markkula (Ford Fiesta WRC) +4m17.6s
10 Kalle Rovanpera/Janne Halttunen (Skoda Fabia R5) +10m50.2s
Keskeyttäneet: Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila (Toyota Yaris WRC)
Kaikki tulokset nähtävillä täältä.
Teksti: Toyota Gazoo Racing / Moottoriurheilu.tv