Kuluvan kauden SM-sarjan päätös ajetaan tulevana lauantaina 20. syyskuuta Mikkelissä, jossa Suomisen tarkoituksena oli päättää kausi vuoden parhaaseen tulokseen.

– Valitettavasti joudun jättämään kauden päätöskilpailun väliin. CLO Racingin Mitsubishi Lancer Evo9 olisi ollut täydessä iskussa ja vapaasti käytössäni, mutta yksi merkittävimmistä tukijoistani on jättänyt ison osan velvoitteistaan hoitamatta. Siitä johtuen minulla ei ole taloudellisia edellytyksiä suoriutua kilpailuun liittyvistä kustannuksista, Suominen ilmoitti totuutta kaartelematta.
– Näin ollen olen pakotettu peruuttamaan osallistumiseni Mikkelin SM-osakilpailuun.

Kovatasoisessa isossa N-ryhmässä kilpaillut Suominen myöntää myös, että tämän kauden aikana on maksettu oppirahojakin monessa asiassa.

– On tullut tehtyä virheitä esimerkiksi renkaiden kanssa. Sen olen myös nyt huomannut, että yleisen luokan SM-sarjan läpivieminen on ollut totista työtä auton huoltamisesta lähtien. Kilpailukausi pitää sisällään paljon muutakin kuin vain ajamista ja kilpailemista, Suominen summasi.
– Nyt tahdon kiittää yhteistyökumppaneitani ja omaa tiimiäni kuluvan vuoden yhteistyöstä. Te olette olleet tärkeänä osana mahdollistamassa osallistumiseni tämän kauden kilpailuihin SM-sarjassa sekä Suomen MM-rallissa.
– Kauden jälkeen on aika pysähtyä hetkeksi ja katsoa taaksepäin. On aika kerrata, missä asioissa tänä vuonna onnistuimme ja mitä olisi syytä tehdä jatkossa paremmin. Tulevan kauden suunnittelu on jo aloitettu. Kauden 2009 ideoista kerron lisää vielä syksy edetessä, Tapio Suominen päättää.

 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste