Tasanopeusajossa erikoiskokeen paras ei ole nopein, eli kyse ei ole nopeuskilpailusta. Erikoiskokeelle annetaan keskinopeus, esimerkiksi 47,3 kilometriä tunnissa, jota kilpailijaparin tulee noudattaa. Poikkeamat annetusta keskinopeudesta tuovat virhepisteitä. Kuljettajalta ja kartanlukijalta vaaditaan saumatonta yhteistyötä ja tarkkuutta keskinopeuden laskemisessa ja säilyttämisessä. Modernit apuvälineet kuten GPS-navigointilaitteet ovat kiellettyjä.
Yhdistyksen puheenjohtaja Jukka Heikkilä vaikuttaa tyytyväiseltä vuonna 2005 järjestettyihin harjoituskilpailuihin. ”Lyhyelläkin varoitusajalla ilmoittautumisia saatiin mukavasti ja järjestelyt sujuivat hyvin vaikka kokemusta vastaavista tapahtumista ei juuri ollut. Yhteishenki harrastajien keskuudessa on hyvä ja tunnelma leppoisa.”
Jukka Heikkilä ja yhdistyksen muut puuhamiehet uskovat vankasti harrastuksen tulevaisuuteen. Tapiolan kannalta autoharrastajat on tärkeä asiakasryhmä. ”Vanhoja autoja harrastavat pitävät autonsa moitteettomassa kunnossa ja vaalivat silmäteräänsä myös vahinkojen varalta. Eikä ole harvinaista, että samalla harrastajalla on useitakin autoja tallissaan”, toteaa Tapiolan liikenneturvallisuuspäällikkö Markus Nieminen.
Teksti: Tapiola Trophy