– Ylämyllyn rata oli hieno ja vauhdikas, mutta kilpailumme ei sujunut odotusten mukaan. Ensimmäisessä alkuerässä jouduin peräänajon uhriksi ja kolmannessa alkuerässä tuli ahdasta sekä pientä osumaa lähtösuoran päässä, mutta lopulta kuitenkin taisteltiin finaaliin saakka, kertasi kilpailua Toni Kuhanen.
– Finaalissa rata pölysi melko paljon ja näkyvyys oli välillä nolla, mutta sehän on sama kaikille.
Team Dynamo RX:n Riku Seppä ei ollut kisan jälkeen täysin tyytyväinen.
– Meidän semifinaaliamme sotki epätietoisuus mahdollisesta vilppilähdöstä. Huomasin online-seurannasta, että Tonille oli sellainen merkitty, mutta järjestäjä ei lähdön yhteydessä tiedottanut mahdollisesta rangaistuksesta. Näin ollen spekuloitiin radioyhteydessä kuljettajan kanssa tilannetta kesken kilpailun ja se sotki suoritusta, kommentoi Seppä.
Lopulta Joensuusta napattiin siis viides sija ja seuraavaan kilpailuun Team Dynamo RX ja Toni Kuhanen lähtevät SM-pistetaulukossakin sijalta viisi. Pisteitä on koossa 37 aivan kuten sijalla neljä olevalla Riku Tahkollakin. SuperCar-luokan pistekärjessä on kahden osakilpailun jälkeen Jere Kalliokoski (57p), toisena on Joensuussa voittanut Juha Rytkönen (51p) ja kolmantena Joni-Pekka Rajala (47p).
Team Dynamo RX:llä on ollut pieniä synnytystuskia uuden Huyndai i20 SuperCarin kanssa, mutta Riku Sepältä saatiin Joensuun kilpailun jälkeen positiivinen arvio siitä, että uusi auto nähdään seuraavassa osakilpailussa Jurvan Botniaringillä 27. heinäkuuta.
Teksti: Team Dynamo RX tiedotus