David ja Mikael olivat kovasti innoissaan etuautotehtävästä ja kun sitten kone EK 2:n lopussa hajosi (sytytystulppa ”räjähti” ja teki vähän isompaakin vahinkoa) niin ensimmäinen asia mikä puhelimesta kuului oli  ”Uskomattoman hienot tiet ja että tämä oli paras rallimme ikinä!” ja vasta sitten tuli selitys tekniikkamurheista ja keskeytysilmoitus välitettäväksi järjestäjille (allekirjoittanut ehti jo luulla että herrat olivat vetäneet puskaan kun koko ajan vaan kehuttiin tiestöä ennekuin sitten tuli ilmi että tekniikka petti). Eli varsin haltioissaan herrat olivat meidän ralliemme tiestöstä, järjestelyistä sekä katsojamäärästä. Pojat olivat ajaneet reitin läpi perjantaina kahteen kertaan – nuotteja ei oltu tehty vaan tutustuttu reittiin ja pätkiin – että olisi yksi jännitettävä asia vähemmän varsinaisena ”työpäivänä”.


Lauantaina aamusta vähitellen alkoi jännitys hiipiä poikiin katsastuksen ja etuautojen ennakkopalaverin jälkeen – on meidän ralleissamme kuitenkin muutakin eroa kuin AT-henkilöiden kieli – joten kaikki muistettavat asiat rupesivat pyörimään päässä; aikojen laskeminen, aikataulun noudattaminen, turvallisesti ajaminen – mitä tapahtuu jos tulee muutoksia ja jos kieli menee solmuun. Juuri ennen lähtöä kädetkin taisivat vähän vapista ja ilmeetkin muutuivat totisemmiksi – ja sisäkameran toimimattomuus taisi kuumentaa kuskia vähän lisääkin ennenkuin asia saatiin korjattua. Jännitys sitten vähän laukesi kun lähdössä kuuluttaja tiedusteli kuulumisia ruotsiksi ja pojat pääsivät reitille ja kun 0-auto ystävällisesti lupaili autella reitin varrella jos kysyttävää tulee.


Tiimi toivoo että he vielä tavalla tai toisella voisivat ajaa täällä – etuautotehtävissä vaikkapa – tahi sitten ihan oikeasti kilpaa numero kyljessä (mutta siihen vaaditaankin sitten auton vaihto jota tämän keikan jälkeen taidetaan tiimissä ihan vakavasti harkita – niin upea oli poikien mielestä rallin reitistö sekä järjestelyt).


Osoitteesta http://www.lightspeed-racing.com/ löytyy sisäkamerafilmiä ja varmaan kohta muitakin kuulumisia


Tiimin puolesta Rallinetin Riitta

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste