Senior-luokassa sekä Ovaska että Valkeejärvi taistelivat tiensä A-finaaleihin, joista Ovaska nappasi sijoitukset 8. sekä 16. Valkeejärven sijoituksiksi puolestaan kirjattiin 26. ja 22. Senior-luokan kuljettajien suoritukset eivät kuitenkaan täysin vastanneet odotuksia.
– Tuiskun osalta aika-ajot menivät oikein hyvin ja lauantaina oltiin vielä aivan tavoitenopeudessa, mutta sunnuntaina ei enää kulkenut. Jostain syystä hänen vauhtinsa hiipuu, kun rata muuttuu viikonlopun aikana pitävämmäksi. Sama tuntuu toistuvan kisasta toiseen, ja tähän meidän on nyt löydettävä ratkaisu, tiimipäällikkö Petri Ovaska puuskahtaa.
– Valtteri puolestaan ajoi ensimmäisessä alkuerässä hyvin, mutta puskurin irtoamisesta seurannut aikasakko pudotti sijoitusta reilusti ja jo tämän vuoksi finaalin lähtöpaikka oli kaukana toivotusta. Ensimmäisessäkin finaalissa hän pystyi parantamaan sijoitustaan lähtöpaikasta, mutta erityisesti toisessa finaalissa nopeus oli jälleen paremmalla tasolla, Ovaska toteaa.
Mini-luokassa Hassinen ja Abrahamsson esittivät hyviä otteita. Abrahamsson voitti ensimmäisen finaalin ja oli toisessa kuudes. Hassisen sijoitukset puolestaan olivat 9. ja 11.
– Peik ajoi Mini-luokkaa jo edellisessä kilpailussa ja oikein hyvin ajoikin, mutta nyt suoritukset olivat vielä paria pykälää parempia. Nyt hänellä oli tiimin tuki takanaan ja saimme ajoa ja tekniikkaa hiottua vielä piirun verran paremmaksi. Hänen otteensa olivat koko viikonlopun ajan vakuuttavia, Ovaska kiittää voittoisaa kuljettajaansa.
– Myös Tomas ajoi hienosti, hänhän oli aika-ajoissa toinen, joten nopeutta kyllä löytyy. Myös kilpailulähdöissä Tomaksen vauhti on oikein hyvällä tasolla, mutta tekemiseen kaivataan edelleen lisää tasaisuutta. Jos Tomas saisi pidettyä jatkuvasti parhaan tasonsa, olisi hän luokan kärkikuljettajia myös finaaleissa, Ovaska toteaa.
IAME Series Finlandin kolmas osakilpailu järjestetään 14.-15. heinäkuuta Lievestuoreella, Ruuhimäki Circuitilla. Team Mad-Croc Karting Finland on pitkän historian omaava karting-tiimi, joka kilpailee IAME/X30-sarjoissa.
Teksti: Team Mad-Croc Karting Finland Tiedotus