Ralliautoilun kansalliseen kärkeen kuluvalla kaudella kiilannut Teemu Arminen
osallistuu elämänsä ensimmäiseen ralliautoilun MM-sarjan osakilpailuun 2.-5.
elokuuta Jyväskylässä. Tavoitteekseen 31 vuotias riihimäkeläinen on kartanlukijansa
Seppo Varmavuon kanssa asettanut ison N-ryhmän voiton.

– MM-rallin ajaminen on sen verran haastava urakka, ettei sinne kannata turistiksi
lähteä, vaan kilpaa lähdetään ajamaan tosissaan. Koska vauhtimme alkaa olla
kansallisen kärjen kanssa vertailukelpoista, eikä luottavuudessammekaan ole
valittamista, niin voittoa tavoitellaan Jyväskylässä, kuten kaikissa muissakin
ralleissa tästä lähtien. MM-ralli on kestävyyskilpailu, joten uskon sen siinä
mielessä sopivan meille hyvin, Arminen painottaa.

Armisen Subaru Impreza on toiminut koko kauden ajan moitteettomasti, eikä teknisiä
ongelmia ole esiintynyt. Pari keskeytystä viimeisten vuosien aikana on aiheutunut
kuljettajan virheistä, jotka ovat kuitenkin vähenemään päin.

Kilpailuhuolto toteutetaan yhteistyössä Tommi Mäkinen Racingin kanssa. Näin
saatavilla on ammattitaitoista apua, varaosapalvelu sekä ennen kaikkea rutkasti
tietotaitoa niin kilpailemista kuin teknisiä kysymyksiä ajatellen.

– Kilpailusta tulee varmasti erittäin tiukka, sillä ennakkotietojen mukaan viivalla
on kovia tekijöitä. Varmuuden lisäksi tulee vauhdin olla kohdallaan. Alussa
jännittää varmasti normaalia enemmän, mutta olen kuitenkin hyvä keskittymään ja
osaan sulkea häiriötekijät ulkopuolelle. Useinhan kilpailuja ratkaistaan
menttaallipuolella. Me ollaan aloitettu valmistautuminen Jyväskylää varten jo
hyvissä ajoin, joten kilpailu saisi puolestani olla jo vaikka viikon kuluttua,
Arminen toteaa levollisena.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste