Italian soraralleissa useita ykkössijoja kauden aikana kirjannut Riihimäen Teemu Arminen oli viikonloppuna uuden haasteen edessä, kun Subaru-kuski ajoi uransa ensimmäisen asvalttikilpailunsa Prealpi-rallissa.

– Alussa jäimme reilusti kärjestä, mutta se olikin odotettavissa. Pientä ongelmaa oli jarrujen kanssa pisimmällä pätkällä, mutta sen jälkeen onnistuin viilentämään niitä riittävästi. 

– Rallin kärkisijat vallattiin WRC- ja Super2000- luokituksen autoilla. Lisäksi muutama etuvetoinen R3-luokan kilpailija oli meidän edellä tuloksissa.
 
– Tuntuma asvalttiin ja autoon kohentui kisan edetessä selvästi. Tästä todisteena viimeisen EK:n ryhmäpohjat ja yleiskisan neljänneksi kovin aika, Arminen jatkoi.
 
Arminen hävisi 10 erikoiskokeen reitillä oman ryhmänsä voittajalle 1.48 minuuttia.
 
Arminen ja kartturi Tuomo Nikkola sijoittuivat lopulta oman ryhmänsä (N4) neljänneksi sekä yleiskisassa 16:nneksi lähes sadan kilpailijan letkassa. Kilpailun voitti Manuel Sossella Subarun WRC-autolla.
 
– Kokemus oli hieno, mutta täytyy myöntää, että sorapintaan verrattuna asvalttirallissa kilpaileminen tuntuu kuin aivan eri lajissa olisi mukana.
 
– Onneksi teimme ennakkovalmistelut huolella Suomessa, kun ajoin Jurvan moottoriradan alueella onnistuneet testit. Sen järjestämisestä saa lausua kiitokset Heinosen Mikan suuntaan, Arminen päätti.
Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste