Nyt kauden viidennestä osakilpailusta tuloksena oli siis kauden ensimmäinen nollatulos keskeytyksen myötä. Skoda meni nurin ensimmäisen erikoiskokeen puolenvälin jälkeen ja matkanteko päättyi siihen.

– Pitkässä, oikealle kääntyvässä mutkassa oli tie jo vähän kulunut. Spoorin reunasta tökkäsi niin kovaa, että vähän haukkasi sisäojan puolelle, spinnasi ja siitä nurin. Täysin nuotin mukaan mentiin. Ei näille mitään voi, näitä sattuu aina joskus, Asunmaa kommentoi.

Asunmaan mukaan kyseessä oli kovavauhtinen, viitosvaihteella kaasu pohjassa ajettava paikka ja auto pyörähti pari kertaa ympäri. Vaikka autoon tulikin vaurioita, niin rallin jatkaminen olisi ollut vielä mahdollista, mutta:

– Siinä kohdassa ei ollut yhtään katsojia, niin ei saatu autoa takaisin tielle. Muuten oltaisiin pystytty ajamaan, olisi myöhemmin huoltotauolla vaihdettu osia ja korjattu autoa.

Asunmaalle keskeytykset, puhumattakaan ulosjoista, ovat uran varrella olleet varsin harvinaisia, mutta ymmärrettävistä syistä se ei tässä kohtaa juurikaan lohtua tuonut. Lopullisiin SM-pisteisiin kuudesta ensimmäisestä SM-rallista mukaan lasketaan viisi parasta tulosta, joten käytännössä nyt tullut keskeytys ei tässä kohtaa Asunmaan pistetilanteeseen tuonut muutosta.

– Tämä oli nyt tässä kohtaa sitten se nollakisa, Asunmaa pohti.

Kouvolassa yleiskilpailun voittoon ajoi Kalle Rovanperä ennen Juuso Nordgrenia ja Marko Mäntyä. SM-pistetilanteessa toisena Asunmaan jälkeen oleva Juha Salo oli viides.

Rallin SM-sarja jatkuu 9. syyskuuta Uudenkaupungin osakilpailulla.

Kouvolan SM-rallin yleiskilpailun lopputulokset

1) Kalle Rovanperä (Skoda) 39.46,3

2) Juuso Nordgren (Skoda) + 27,7

3) Marko Mänty (Skoda) + 28,4

4) Jesse Turunen (Hyundai) + 51,8

5) Juha Salo (Peugeot) + 1.00,5

6) Eerik Pietarinen (Mitsubishi) + 1.29,6

SM1-luokan pistetilanne

1) Teemu Asunmaa 99

2) Juha Salo 73

3) Marko Mänty 59

Teksti: Jari Hotti

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste