Suninen valittiin joulukuun alussa lajiliitto AKK:n rallin huippuvalmennusryhmään, Driver Academyyn.
– Viime viikkoina on tapahtunut paljon hyviä asioita ralliuralla. Löysimme hyvän R2 Fiestan ja pääsin valmennusryhmään, jotka yhdessä mahdollistavat paljon laadukasta treeniä ja toivottavasti myös hyviä tuloksia ralleissa. Noviiseja tässä vielä ollaan rallissa ja malttamattomasti odotetaan ensimmäisiä kunnon testejä ja kisoja. Sais vaan vähän sataa lunta ja pakastua, että pääsis kunnon olosuhteissa ajamaan, kertoo Suninen.
Rallin SM-sarja alkaa jo tammikuun lopussa perinteisellä Arctic Lapland Rallilla eli Tunturi-rallilla Rovaniemeltä.
– Tammikuun alussa meillä on valmennusryhmän leiri pohjoisessa. Siellä pääsemme sitten viimeistään ajamaan uudella Fiestalla. Katsotaan nyt miten alkaa kyyti riittämään, mutta tämän kauden tulostavoitteena on ajaa sarjassa viiden joukkoon, sanoo Suninen, jonka kartanlukija toimii Juha-Pekka Jauhiainen.
Nuoresta iästään huolimatta Hyvinkään UA:ta edustava Suninen on saavuttanut menestystä ja voittoja kaikissa ajamissaan lajeissa. Palkintokaapista löytyvät mm. kartingin Suomen mestaruus ja Euroopan mestaruus pronssi. Kartingin jälkeen Suninen ajoi yhden kauden rallicrossia, jossa saavutti Euroopan mestaruus-sarjan osakilpailu voiton. 2013 oli Sunisen ensimmäinen kausi rallin parissa, josta saavutuksena F-cupin B-juniori mestaruus. AKK:n valmennusryhmiin Suninen on kuulunut jo 13-vuotiaasta alkaen, ensin kartingissa ja rallicrossissa ja nyt rallissa.
Ralli-SM 2014:
23.-25.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
21.-22.2. Mikkeli
8.3. Joensuu
16.6. Lapua
29.-30.8. Turku
28.-29.9. Tampere