Eri maiden sarjavoittajat saivat mahdollisuuden tutustua Fordin kansainvälistä rallitoimintaa pyörittävän M-Sport -tallin toimintaan sekä pääsivät testaamaan nelivetoista uutuutta, mallimerkiltään Ford Fiesta R5+.

M-Sportin WRC-kuljettaja, britti Elfyn Evans kyyditsi aluksi vieraita, jonka jälkeen tulevaisuuden lupaukset pääsivät itse testaamaan läheiselle lentokenttäradalle.

Suomen FST-sarjan puuhamies Arto Kumpumäki oli myös testeissä paikalla, kun samalla reissulla M-Sport esitteli eri maiden dealereille kauden 2015 asioita.

– Nuorelle kuljettajalle tämä oli arvokas palkinto. Huippuauton testaaminen on toki hieno juttu, mutta kenties tärkeämpää on päästä näyttämään osaamistaan ja esittäytymään rallimaailman tärkeille henkilöille. Teemu Suninen esiintyi edukseen sekä ratin takana että auton ulkopuolella, Kumpumäki kertoo.

Ensi vuoden tammikuussa M-Sport esittelee kaksi uutuusmallia: Testeissä mukana olleen Fiesta R5+:n sekä Ford Fiesta 1.0T R2 -mallin.

– Tulevan kauden odotukset ovat varsin positiiviset, kun suosittuun R2-luokkaan tulee saataville uusi Fiesta 1,0-litraisella turbomoottorilla. Tehtaalla se on nyt testivaiheessa ja uutuus julkaistaan tammikuun alkupuolella, Kumpumäki selvittää.

– M-Sportin pyrkimyksenä on tarjota uusi ja suorituskykyisempi ralliauto R2-luokkaan. Suomessa uutukainen nähdään ralleissa kesäkauteen mennessä.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste