Tulos varmisti Suniselle ja kartanlukija Juha-Pekka Jauhiaiselle jo nyt FST-sarjan mestaruuden ennen syyskuun lopulla ajettavaa Tampereen päätöskisaa.

– Tämä oli paras kisani Fiesta R2:lla, kun voitimme luokkamme myös SM-sarjan puolella. Koko kauden ajan olemme kehittyneet sekä vauhdillisesti että tuloksellisesti, totesi Suninen tyytyväisenä.

Viime vuoden FST-mestari Samuli Vuorisalo ajoi nyt toiseksi jääden kärjestä 24,8 sekuntia. Kakkossijan pisteet nostivat hänet sarjassakin toiseksi.

– Täysin en ole omaan suoritukseen tyytyväinen, mutta myös auton kanssa oli pientä murhetta. Takapäässä oli aurausta 9 milliä ja perä tahtoi tulla sieltä levottomasti rinnalle, kertasi Vuorisalo.

Luokan kolmannen sijan nappasi Ville-Markus Marttinen, joka saavutti Turussa kauden parhaan tuloksensa. Jokaisessa kilpailussa FST-luokan kolme parasta palkitaan KMS Racingin, Auto Oy Vesa-Matin sekä Castrolin tuotepalkinnoilla.

Jori Nousiaisella on ollut kesäkaudella teknistä epäonnea, nyt Turussa matka päättyi kytkinrikkoon. Sarjan uusi kilpailija Mici Eestilä ajoi neljännellä sijalla, mutta öljypohjan osuminen maakiveen päätti nuorukaisen kisan viimeisellä erikoiskokeella.

Fiesta Sport Trophyn sarjapisteet 5/6 osakilpailua:

1. Teemu Suninen 63
2. Samuli Vuorisalo 42
3. Henri Kolsi 42
4. Ville-Markus Marttinen 33
5. Max Vatanen 28
6. Jori Nousiainen 16
7. Jaakko Lavio 14
8. Petri Fromholdt 5

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste