” Pidän Töysän radasta ja täällä minulla on mennyt aina hyvin. Lauantaina meillä oli pieniä ongelmia yhdessä alkuerässä, joka pudotti lähtöruutua finaaliin. Päätinkin ajaa finaalissa vain hyvän sijoituksen ja mahdollisimman paljon SM-pisteitä eikä tavoitella väkisin voittoa, joten toinenkin sija maistui hyvältä, ” sanoo jokelalainen Suninen, joka päätti juuri peruskoulun. Lauantain aika-ajo ajettiin vesisateessa ja Teemu oli siinä nopein. Alkuerät ja finaali ajettiin kuivalla kelillä.
” Sunnuntaina ei ollut mitään ongelmia, Maranello-kalusto toimi hyvin ja oma ajokin kulki hyvin, joten voittoon ei tarvinnut riskeerata mitään. Olen todella tyytyväinen kauden aloitukseen, enkä olisi uskonut ihan näin hyvään pistejohtoon tässä vaiheessa kautta. Tiukkaa kisaa on kuitenkin tiedossa jatkossakin, ja ajan jo tällä viikolla vielä testiä Oulussa ja Lahdessa, ” jatkaa Suninen.
KF2-luokan SM-sarja on nyt puolessa välissä eli neljä SM-lähtöä on vielä ajamatta. Sunisen johto sarjassa on 26 pistettä, voitosta saa 15 pistettä ja paalupaikasta 3 pistettä. RedStep-tiimin Sunisen onnistunutta sarjaa kuvasta sekin, että Suniselta puuttuu vain 6 pistettä maksimipisteistä neljän kisan ja aika-ajon jälkeen, SM-pisteitä on saavuttanut yli 20 kuljettajaa.
Sunisella on edessään todellinen kisaruuhka heinäkuussa, joka sisältää useita tärkeitä kilpailuja. SM-sarja jatkuu Lahdessa 2-3.7., jonka jälkeen on vuorossa MM-sarjan testit Ranskassa 5-6.7., EM-finaali Belgiassa 9-11.7., KF1-luokan SM Oulussa 17-18.7. ja MM-osakilpailu Saksassa 24-25.7.
” Tuleva heinäkuu on varmasti tähän astisen urani rankin ja haastavin, mutta tätä varten on harjoiteltu ja keskitytty. Hyviä sijoituksia lähden tavoittelemaan myös kansainvälisistä arvokisoista, mutta katsotaan nyt miten menee, ” sanoo Suninen nöyränä.
Tulokset: