Kisan toisen päivän jälkeen Teiskonen on minuutin ja kaksi sekuntia Al-Attiyahia ja 35 sekuntia Pozzoa jäljessä. Neljäntenä ajava Mirco Baldacci on jäänyt Teiskosesta jo yli kaksi minuuttia.
– Pozzo tipahti tänään hiukan, koska hänellä oli ongelmia moottorin kanssa. Itselläni vaihdelaatikko reistaili yhdellä pätkällä ja yhdellä hajosi ohjaustehostin, Teiskonen kertaa päivän tapahtumia.
Hän kertoo olevansa päiväänsä yleisesti ottaen tyytyväinen, vaikka Kreikan maastossa ajaminen onkin hänen mukaansa ”melkoista töksöttelemistä”.
– Huomenna yritetään saada edellä ajavia kiinni ja pitää auto ehjänä maaliin asti. Liian lujaa ei täkäläisillä laduilla uskalla hiihdellä, sillä pisteiden saaminen olisi tästä kisasta välttämätöntä, hän ennakoi kisan päätöspäivää.
Ratkaisujen tekemiseen on vielä aikaa, sillä huomenna kilpailussa ajetaan sata erikoiskoekilometriä.